Tätä juttua on tehty jo noin vuoden päivät, sillä kun seitanpohjainen vöner viime vuoden alussa saapui Lahteen, niin päätin jo silloin tekeväni arvostelun siitä. Noh, parempi myöhään jne.

Matkakeskuksen Ravintola Express on ollut melkoinen edelläkävijä vönerin kanssa, sillä tätä vegaanipikaruokaa ei vielä monesta paikasta Suomessa saa. Itse tutustuin vöneriin joulukuussa, kun vierailin ruoan alkulähteillä Berliinissä. Se oli mainio välipala, joten jäin janoamaan lisää, ja nyt sain vihdoin raahattua itseni Expressiin lounaalle.

Olen viimeksi vieraillut ”assan” ravintolassa silloin, kun se oli vielä Pölkky-niminen pubi. Pubimainen paikka oli edelleen, osa kanssa-asiakkaista syömässä, osa juomassa. Pizzeriaksi ihan viihtyisä loosseineen päivineen, sitä jopa unohti hetken olevansa asemaravintolassa.

Kasvis aina kalliimpi

Vönermenu oli erillisellä lapulla tiskillä, joten meni hetki ennen kuin paikallistin sen. Muutenhan Expressin valikoima on suht geneeristä pizzakebabia ja kebabpizzaa. Mutta kasviskebabia, vebabia, oli siis tarjolla ja päädyin nopeasti pitaversioon. Sen takia, että se toimii myös kebabhommissa, mutta myös sen takia, että se oli listan halvin annos 10€ hinnallaan. Muuten mentiin kympin yli ja esimerkiksi rullavöner olisi kustantanut 12€. Tyyristä siis, varsinkin kun miettii, että hyvän pitakebabin saa miltei puolet halvemmalla. Noh, tuotteen harvinaisuus näillä leveyksillä ja ravintolan keskeinen paikka matkakeskuksen uumenissa nostavat varmasti hintaa. Eikä lihaa ja vegaaniruokaa voi suoraan edes verrata, vaikka itse molempia syönkin. (Toki olen sitä mieltä, että kasvisruoka pitäisi olla lihaversiota halvempi ja näin kulutusta saisi mahdollisesti ohjattua helpommin oikeaan suuntaan.)

Kuuluuko salaatinkastike pitaan?

Lounasajasta johtuen salaattipöytä kuului hintaa, mikä oli mukava yllätys, sillä tyyriiltä kalskahtanut 10€ alkoi unohtua, kun lappasin lautaselle viininlehtikääryleitä. Kelpasi.

Annos saapui pöytään miltei heti alkupalan jälkeen. Hyvin perinteisen pita-annoksen ulkonäkö hämäsi, sillä sisältä paljastui heti pettymys: näkökentän peitti kasa kiinankaalihakkelusta, jonka päälle oli tösäytetty ällömakealta käryävää salaatinkastiketta.

Makeaahan se sisus sitten olikin. Halvinta mahdollista, hieman jopa bbq-henkistä bulkkikastiketta, jota joutui raaputtamaan sivummalle, jos halusi päästä maistamaan kevyellä kädellä annosteltuja vönerpalasia.

Itse vebab oli ihan maistuvaa. Ei mureaa, jota berliiniläinen kioski tarjoili, muttei myöskään limaa, josta netissä varoiteltiin. Mausteet olivat kohdillaan, perus maistuvia seitansuikaleita periaatteessa. Pitaleivän kuori toimi oivana kuppina vönersuikaleille ollessaan sopivan rapsakka, eikä kastike ollut päässyt vielä pilaamaan sitä.

Loppuannos käsitti vettyneen pitapohjan, joka ui kastikkeen sekä ylimääräisen kaalin muodostamassa lammikossa. Kesken jäi se leikki.

Paljon saa muuttua, että uudestaan astuisin Expressin ovista sisään: monipuolisempaa salaattia pitan sisälle, tomaattikastikkeen rooli isommaksi ja salaatinkastike jääköön salaattipöydän nurkalle härskiintymään. Jos kaksi kastiketta pitää pakosti olla, niin vaikka sitten jogurttipohjainen töräytys kaiken kruunuksi.

P.s. Jos joku tietää, mistä muualta Lahesta saisi vöneriä, niin vinkatkaahan. Lupaan käydä testaamassa.