Lahen aikojen äänekkäimmällä kulttuuritoimituksella oli viimein kunnia saada vieraita kotikaupungin ulkopuolelta, jopa Hesasta asti. Vielä hurjemmaksi asian tekee se, että vieraat tarjoutuivat itse saapumaan studioon; muutkin kuin me osaavat siis lähteä tekemään asioita ilman kummoista taustatutkimusta.

Hellä Hermanni & Kylmät Väreet on ennakkoluulotonta kansanmusiikkia, joka ei epäröi ryöstää vaikutteita muista kulttuureista. Valtaosa rykelmästä työskentelee sosiaalialalla ja porukkaa luotsaava Jani Hermansson on entinen ammattipainija, joten lähtökohdat eivät ole ainakaan liian hipit. Hefen lisäksi paikalla oli perkussionisti Petri Sämpi.