Jutun aihioiden etsiminen ja keksiminen Lahen Aikojen tarkoituksiin on välillä tuskien taivalta, toisinaan taas tarinanalkuja puhkeaa maaperästä kuin itsestään. Kaupunkilehtemme taustajuonteena häilyvä lahtelaisuus on sekä siunaus että kirous. Yhtäältä se segmentoi meille jonollisen aiheita jo valmiiksi, toisaalta se taas tuntuu rajaavan niitä ihan liikaa.

Tämän henkilön kelpuuttaminen jutun juureksi ei vaatinut kuin langanlaihan aasinsillan Lahteen. Ajoin pyörällä keskustasta kohti kotiani ja kuuntelin hänen haastatteluaan Yle Puheella Ali Jahangirin ohjelmassa. Jutustelun tuoksinassa hän kertoi ensimmäisen omistamansa äänilevyn olleen siskoltaan saatu Sleepy Sleepersin vinyylikiekko. No sehän riitti tässä tapauksessa vallan mainiosti Lahteen yhdistäväksi tekijäksi.

Otin kyseiseen henkilöön yhteyttä ja hän vaikutti olevan saamastaan huomiosta hyvin otettu. Jatkaessamme keskustelua selvisi, että hänen ainoa Lahti-yhteytensä ei todellakaan ollut tuo sliippareiden levy. Hänellä oli nimittäin läheisiä sukulaisia Lahdessa, jonka johdosta hän oli viettänyt kaupungissa paljon aikaa ja muodostanut Lahteen hyvin lämpimän suhteen. Olipa hän jopa puoliksi asunut Lahdessa nuoruusajan tyttöystävänsä taideopintojen aikoihin.
Jostain syystä meillä oli kuitenkin suunnattomia vaikeuksia saada kalentereitamme naitettua ja haastattelu toisensa perään peruttiin odottamattomien kiireiden takia. Koko asia unohtui jossain vaiheessa hyväksi toviksi, kunnes kaivoin sen taas framille. Tapaaminen sovittiin lopulta likimain seuraavanlaisella puhelinkeskustelulla.

– Odotas kun katson kalenteristani. Sopisiko sinulle perjantai 20. huhtikuuta?
– Käy mainiosti.
– Sehän sattuukin olemaan sopivasti valtakunnankansleri Adolf Hitlerin syntymäpäivä.
– [Hetken hiljaisuus…] Onko sulla kalenterissasi merkittynä hitukan synttärit?
– Ei. Muistan päivän vain siitä, että tasan kuukauden päästä siitä, toukokuun 20. päivä, on Pekka Siitoimen syntymäpäivä.
– [Uusi hiljaisuus…]
– Niin, satun siis vain olemaan erityisen viehtynyt erilaisiin historian henkilöiden merkkipäiviin.
– Aa… ok…

Hän oli Perttu Häkkinen. Esikuvani, toimittaja, kirjailija, muusikko… listaa voisi jatkaa loputtomiin. Sovimme haastattelun Herttoniemen Treffi Pubiin, jossa vietimme Häkkisen ja valokuvaaja Antti Sepposen kanssa lämminhenkisen kolmetuntisen. Söimme lounasta ja keskustelimme Lahdesta, siihen liittyvistä ja myös siihen mitenkään liittymättömistä asioista. Henkilöhahmo ei pettänyt. Hän oli aito ja aidosti kiinnostunut, aivan kuten hänen julkinen toimittajahabituskin aina oli. Päivä meni ehdottomasti parempien päivien listalle ja tallentui muistojen sopukoihin erityisen erityisenä.

Nyt hän on poissa. Elokuun lähestyessä puoliväliä Häkkinen menehtyi tapaturmaisesti. Tapaus nostatti surun tunteita mediassa ympäri Suomen. Myös minä olin järkyttynyt. En kuolemasta sinänsä, siinähän ei ole mitään luonnotonta. Jotenkin vaan oli hyvin vahva tunne siitä, että nyt lähti henkilö väärään aikaan ja ihan liian äkillisesti.
Yht’äkkinen tapahtuma pisti myös miettimään elämän tarkoitusta ja sitä, mitä jää jäljelle kun aika tavalla tai toisella meistä joskus jättää? Vai onko sillä edes mitään väliä siinä vaiheessa, kun syömme popcornimme yläkerran pääkatsomossa?

Ensin tulee suru, joka pyyhkäisee vaikutuspiiriimme kuuluvien ihmisten läpi. Perttu Häkkisen vaikutuspiiri oli tietysti hyvin laaja hänen lahjakkuutensa johdosta. Ensimmäisen aallon pölyn laskeutuessa nousevat pintaan sitten tarinat ja muistot, joista osa säilyy vahvoina, osa haalistuu ja häviää ajan myötä.
Luomme joka päivä ympäristöömme tarinoita. Jokainen erillinen tilanne ja kohtaaminen kirjoittaa omaa tarinaasi, mutta myös tapaamiesi ihmisten tarinaa. Näin ollen saatamme tietämättämme nivoutua hyvin yllättävienkin henkilöiden elämiin. Vaikka et olisikaan Häkkisen kaltainen vaikuttaja, saatat olla jättänyt tarinasi sivujuonteen hyvin laajalle verkostolle. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, millaista tarinaa haluat itsestäsi kirjoittaa, viimeisen pisteen paikkaa kun emme voi määrätä.

Perttu Häkkinen kirjoitti kanssamme tarinaa Herttoniemessä huhtikuun 20. päivä 2018, emmekä varmasti koskaan tule unohtamaan sitä mukavaa lounasta.

Haastattelun päätteeksi kysyin eri alojen moniottelija Perttu Häkkiseltä, millä nimikkeellä hän haluaisi itseään tituleeraavattavan.

”Suomen kansalainen”, hän vastasi.

Lepää rauhassa Suomen kansalainen Perttu Häkkinen <3

Jani & Antti

 


Tsekkaa myös Lahen Aikojen artikkeli: Perttu Häkkinen – Varttilahtelainen