Alussa oli suo, kuokka ja umpisurkea julkishallinto. Näillä sanoilla lapsemme tulevat kuvailemaan suomalaista yhteiskuntaa omille lapsilleen kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Meidän huonosti johdettu julkishallinto ja päätöksenteko on meidän lastemme lapsuus. Monelle lapselle eskarin tai koulun käyminen parakeissa on normaalia, samalla kun kaupungin rahat valuvat muualla epäonnisiin hankkeisiin. Ketään ei kiinnosta, ennen kuin ongelmat kasaantuvat omalle tontille.

Kävin muutama viikko sitten keskustelun erään kaupunginvaltuutetun kanssa ja pyysin häntä täyttämään kansankielisesti aukot sivistyksessäni julkishallinnon toiminnan suhteen.
Kaupungin toimialat on pilkottu lautakuntiin ja jokainen lautakunta saa määrärahan käytettäväksi omiin hankkeisiinsa. Jokainen lautakunta pitää kynsin ja hampain kiinni omasta rahastaan ja sitä ei voida siirtää esimerkiksi lautakunnalta toiselle vaalikauden aikana, vaikka toinen sitä kipeästi tarvitsisi. Tähän asti olin hyvin pitkälti oikeilla jäljillä. Vapaa suomennos tarkoittaa seuraavaa. Meillä on koulurakennus, johon pitäisi tehdä 30 000€ remontti jotta lapset pystyisivät jatkamaan opiskeluaan. Lautakunta-x on kuitenkin tuhlannut jo omat rahansa, eikä lautakunnata-y:ltä heru rahoja yhteiseen hankkeeseen. Tuloksena koulu laitetaan kiinni ja lapset sijoitetaan toiseen kouluun. Tämä nyt siis hyvin kärkevästi kuvattuna, mutta osapuilleen näin tämä koneisto yskii.

Julkishallinnon perimmäinen tarkoitus on tuottaa kaupunkilaisille palveluita. Raha, joilla nämä palvelut tulisi tuottaa hankitaan verotuksen kautta. Eli asukkaat maksavat tämän rahan kaupungille. Tässä kohdin herää kysymys, että miksei maailman toiseksi korkein verotus näy meillä konkreettisesti muuten kuin lovena tilinauhassa? Noh, tähän on syynä meidän julkishallinnon raskas rakenne, jossa valtaosa rahasta kuluu koneiston rasvaamiseen. Raha, joka kansalaisilta viedään, jotta voidaan tuottaa peruspalvelut jää valtaosin hallinnon sisälle ja maksajia hyödyttäviin tarkoituksiin valuu vain pieni puro. Esimerkin kautta asiaa voisi ajatella vaikka ravintola-annoksena, josta kokki ja tarjoilija rohmuavat osansa ja tiskaajakin nipistää jälkkärileivoksen päältä kirsikan. Sinulta kuitenkin vaaditaan ateriasta täyttä laskua ja tippiäkin pitäisi jättää. Ei kuulosta kovin reilulta, eihän?

Kansan syvistä riveistä valittu valtuutettu tai edustaja toteaa usein, ettei yksi ihminen pysty muuttamaan mitään. Kuinka moni on oikeasti yrittänyt? Siis aidosti, oikeasti ja kovalla tarmolla yrittänyt muuttaa asioita? Demokratiassa päätökset perustuvat enemmistön tahtotilaan, mutta suunnan ja kohteen päätettävälle asialle antaa yksilö. Vahva ja aikaansaava koneisto koostuu dynaamisista yksilöistä, joille oma etu on toissijainen. Julkishallinnossa kollektiivisen hyvän tavoittelu jää usein kakkoseksi, kun vaakakupissa painaa oma ura tai paikka kabinetissa. Niin makaat, kuin petaat.

Suomalaista julkishallintoa on markkinoitu maailman vähiten korruptoituneena. Siinä ei toki huomioida ”herrain” hyväveliverkostoa. Hyväveliverkosto on nätimpi nimitys korruptioporukalle ja moraalinen dilemma on hoidettu sillä, että tässä verkostossa ruskeat kirjekuoret eivät vaihda omistajaa, vaan esimerkiksi maaurakointihankkeessa serkkupojan firmalla on aina kilpailukykyisin tarjous. Pelko oman aseman puolesta tässä verkostossa on suurempi kuin oma moraali, saati sitten puhdas maalaisjärki. Tämän naamioidun korruption urena haittana on se, että päätöksistä äänestettäessä et ajattele päätöksen kohteeksi joutuvia ihmisiä, vaan omaa asemaasi järjestelmässä. Et välttämättä myy moraaliasi rahasta, vaan paikasta kaupunkiomisteisen yhtiön hallituksessa.

Kun kerran tämä olemassa oleva järjestelmä ja sen koneistossa työskentelevät luotetut henkilöt eivät saa hommaa toimimaan, niin mistä me maksamme? Jos ostat operaattorilta nettiyhteyden eikä se toimi, niin irtisanoudut siitä ja saat rahasi takaisin. Virkamiehet ja valtuutetut kun eivät saa peruspalveluita kuntoon, niin vain hymistelemme ja tyydymme osaamme. Tai korkeintaan kirjoitamme katkeran kolumnin. Kun ala-aste ikäisille ei riitä määrärahoissa rahaa edes koulukirjoihin, niin onhan jossain kohdin tehty todella pahoja virheitä. Jos julkinen terveydenhuolto ei pysty palvelemaan Akuutissa seitsemässä tunnissa alle kymmenvuotiasta lasta, joka istuu käsi murtuneena odotustilassa köykäisen särkylääkkeen voimin, niin herää kysymys: mistä me oikein maksamme?

Julkishallinnon suurimpana saavutuksena voidaan pitää vastuunpakoilua. Kukaan ei ole valmis nostamaan kättä ilmaan virheen merkiksi, vaan hernepussia heitetään antaumuksella muiden syliin. Laiva on lastattu…
Ensi kevään eduskuntavaalien vaalityö on jo alkanut ja katteettomia lupauksia satelee turuilla ja toreilla. Karavaani kiertää maakuntia ja hyväuskoisille myydään muutosta. Rakennuspalikat on kasassa, kun vain löydettäisiin rakentajat. Pelkkien puheiden aika on ohi, nyt kaivataan tekijöitä sanojen taakse. Leuka ylös ja katse horisonttiin. Peli päättyy vasta vihellykseen.