Kuva: Sauli Hirvonen

Päivätyökseen Riku Merisalo kaitsee oppilaitaan Salpausselän koulussa, mutta hiljaittain mies opiskeli itselleen myös parturin paperit. Se oli oikeastaan tarinan ydin kun lähestyin Rikua kysymyspatteristolla, ja tulipa siinä sivussa kaikkea muutakin. Aloitetaan tietysti työasioilla.

– Joo, oon tehny töitä kymmenen vuotta nuorison parissa, mm. Lahden nuorisopalvelulla, pienryhmäkodeissa ja koulussa. Toimin Salpausselän yläasteella JOPO-ohjaajana (Joustava perusopetus). Porukkana on koulupudokkaat tai sellaiset nuoret ketkä ei meinaa viihtyä normiluokilla, mutta on enemmän tekijäsorttia. Tykkään toki työstäni, alkoi tuntuu siltä, että haluun nähä heti sen työntuloksen, kädenjäljen. En vasta kymmenen vuoden päästä.

Miten sitten juuri parturihommat alkoi kiinnostaa?

– Parturihommat ja siihen liittyvä kulttuuri oli jääny takaraivoon mafia- ja gangstaleffoista. Niissä jätkät notkuu parturissa, parantaa maailmaa ja siinä samalla leivotaan kaverit fresseiksi! Lisäks oon aina katellut ihmisten hiuksia ja tyylejä ylipäänsä, eli sitä kokonaisuutta miten ihmiset ilmasee itseään sanattomasti.
Viimeinen niitti lähteä opiskelee alaa, kun sen aikainen avovaimo näytti jutun lehestä, jossa oli rehti miestenparturiteema. Aattelin että ”helkkari, toi on se juttu!” Pääsin Espooseen pääsykokeisiin ja sieltä sisään.

Opiskelit Espoossa ja samaan aikaan sulla oli se päivätyö…?

– Silloin opiskeluaikoina tilanne oli aika raju. Normityöpäivän päätteeksi hölkkäsin rautatieasemalle ja suuntasin Pasilan kautta Espooseen Omnian koulutuskeskukseen. Illalla kotiin välillä klo 23 ja välillä tuntia aikaisemmin. Aamulla taas kello kasiks hommiin. Tätä rallia oli pahimmillaan neljä kertaa viikossa. Päälle kotitehtävät, harrastukset ja parisuhde.

Olit vasta opiskelemassa, kun jo sua kyseltiin töihin?

– Annika oli kuullu meidän yhteisen kaverin kautta, että mä opiskelen alaa. Ei tunnettu entuudestaan ja Stooli oli silloin vasta perustamisvaiheessa. Ihan heti en hypänny kelkkaan, sillä koulu piti saada päätökseen. Mukaan lähdin, kun paperit oli kourassa.
Nyt olen Stoolissa kaksi kertaa viikossa. Keskiviikkoisin ja perjantaisin, mutta sopimuksen mukaan enemmänkin. Liikkeessä meitä on mun lisäks viisi huikeeta mimmiä. Kolme parturi-kampaajaa ja kaksi meikkaajaa. Meininki on aika huisia!

 Minkälainen asiakaskuntasi ja onko sulla jo jotain tunnistettavaa tyyliä?

– Asiakaskunta on miespainotteinen, koska teen pelkkiä parturitöitä. Tyyliasioissa mennään aina asiakkaan toiveiden mukaan, tai katsotaan yhdessä mikä päähän sopii.

Fyysisesti joudun tekemään vähän enemmän duunia hiuksia leikatessa, koska en pysty ottamaan liian isoa erää hiuksia sormien väliin, koska rakas brassi jiujitsu-harrastus on vääntänyt mun sormiin karseen loven, hah!

Kuva: Sauli Hirvonen

Miten kuvailisit parturifilosofiaasi?

– Parturin työ on vähän niin kuin graffiti junan kyljessä. Kaikki näkee sen ja siinä on jonkun kädenjälki. Se voi olla hyvä tai huono tai sitten sä et vaan ymmärrä sitä, mutta joku sen on aina tehny ja laittanu parastaan. Vähän samaa ajattelua myös kuin tatuointikulttuurissa.

Lisäksi tässä työssä on myös sellainen vaikutus parhaimmillaan, että kun asiakkaalla on ulkokuori kondiksessa, niin mieliki on parempi. Näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä, ja sitten kun tuntuu hyvältä, positiivista vibaa tarttuu muuhunki tekemiseen. Ja se taas välittyy ihmisille. Kaikki voittaa!

Ja kun asiakas antaa tuolissa synninpäästön, niin koko paletti on valmis. Asiakas lähtee hymyssä suin. Tää duuni tukee hyvin mun toistaki työtä.

Miesparturit ovat vähemmistönä ammattikunnassa. Onko siitä jotain etuja ja miten luulet miesparturitilanteen kehittyvän?

– Se on vähemmistö täällä Suomessa, mutta maailmalla on melkein toisinpäin. Etuna miehenä tietenkin tässä vaiheessa, kun vähemmän tekijöitä, että se kiinnostaa ihmisiä. Hyvä parturi on hyvä parturi, oli nainen tai mies. Miesten lisääntyminen alalla on kuiteskin selkeesti nähtävissä täällä Suomessakin. Pienessä ajassa on tullut paljon pelkkiä miesten pyörittämiä parturiliikkeitä miehille. Aika on nyt ollut otollinen, kun miehet on alkanu pitää enemmän huolta ulkonäöstään ja se on jotenki sallittua. Se ei tarkoita sitä, että pitää olla sellain hunajakuorrutettu sliipattu liukuri. Vahvistetaan sitä jo olemassa olevaa ”attitudea” ja hoidetaa se omalla tyylillä, ettei enää tarvi murista siellä parturintuolissa, että ”ihan sama”.

Nyt kun työasiat on kairattu, mitäs muuta elämään mahtuu? Mainitsit tuossa jo aiemmin harrastuksistasi, mm. Brasilian Jiu-jitsusta?

 – Joo, mä treenaan jiu-jitsua keskimäärin kolme kertaa viikossa Total Center -Lahden tiloissa. Meillä on hauska ja hyvä porukka BARRETO JIU-JITSU. Sen päälle kerta kaks punttia tai jotain muuta aktiviteettia.

Minkälaisia tavoitteita sulla on?

– Pysyä mahdollisimman ehjänä ja pystyä treenaa lajia niin pitkään kun kroppa sitä kaipaa ja se siihen pystyy. Se on polku mitä pitkin on hyvä kävellä. Välillä puu kaatuu myrskyssä tielle, mut kun sen ohittaa alkaa taas aurinko paistamaa ja polku on helpompi matkata. Ikinä se polku ei pääty, sillä opittavaa riittää aina.

Sulla on myös jotain musajuttuja?

– Lauleskelen helsinkiläis-lahtelaisessa Hammertime-hardcorebändissä. Se on ollut kasassa useamman vuoden ja levykin on julkastu. Ehkä jossain vaiheessa olisi uutta matskuakin tulossa, keikkoja ei ole sovittu lähiajoille.

Sen sijaan toisen – jo kuopatun – Camorran kanssa on tosiaan tulossa reunionkeikka Rooster Festeillä 2018 Torveen. Mielenkiintosta päästä vetämään vanhoja kappaleita. Saa nähä mitä fiiliksiä ja muistoja sieltä kumpuaa. Hauskaa tulee olee varmasti!

Keikkalavojen lisäksi sut on nähty myös teatterin lavoilla.

– Oon käynyt Lahden Kansanopiston teatterilinjan. Nuorempana tuli oltua kolmena kesänä Lahden kulttuuritoimen kesäteatterissa ja Lauantainäyttämön Kuolema-proggiksessa sekä erilaisissa lyhäreissä on tullut näyteltyä.

Onko luvassa jotain näyttelyprojekteja tulevaisuudessa?

– Näyttelijän hommat on mielenkiintoisia ja niitäkin olisi siistii tehä enemmän, mutta ne hommat vaatii paljon aikaa. Varsinkin teatterinäytelmät, missä onkin sitten melkein kokonaan kiinni. Mutta kolaan aikaa hyville jutuille, jos jotakin eteen osuu.

Joulu on tulossa, nähdäänkö Raikka pukkina tänä vuonna?

– Nähdään. Se tienpäällä pörrääminen ja keikkailu on muodostunut itelle jo jouluperinteeksi. En ihan tarkkaa muista milloin alotin, mutta en hirveesti heitä löylyä jos sanon, että kymmenisen vuotta. Siinä näkee paljon erilaisia jouluja ja saa hyvää fiilistä skideistä, kun ne on niin tohkeissaa. Yheksän keikkaa illan aikana taisi olla enkat.

Siinä Riku pähkinänkuoressa. Ei mikään pikku pähkinäsuinkaan purtavaksi.  Tiedätte kelle soittaa, jos kaipaatte juhliinne joulupukkia, firman pikkujouluihin näyttelijää tai vain haluatte kokeilla painia yön pikkutunneilla. Muistakaa pahoitella jo ennakkoon naapureita melusta, sillä Riku päräyttää paikalle Harley Davidsonillaan.

 

JAA
Edellinen artikkeliVieraana Teatteri Vanha Jukon Taiteellinen johtaja Linda Wallgren – Miksi?
Seuraava artikkeliLahen ajassa viikko 48
Sauli Hirvonen
Sauli Hirvonen on syntyperäinen lahtelainen, kotiseutuaktiivi, joka tykkää puuhastella mm. Lahti-Seurassa, Päijät-Hämeen elokuvakeskuksessa, Lahden rautatieharrastajissa ja muissa yhdistyksissä. H än kirjoittaa Lahen Lehteä sekä taittaa ja toimittaa Hollolan Lahti -lehteä. Raksamiehen muita harrastuksia mm. osa-aikainen yrittäminen (eli) the puuhastelu) ja karate. lahenlehti.net instagram.com/saulihirvonen