Palataan vielä pari viikkoa sitten kirjoitettuun kirja-aiheeseen. Samalla kun tarkastelee kirjahyllyn sisältöä, niin tulee mukavasti tehtyä joulusiivousta pölyn keräämistä opuksista.

Vielä elämänkerroista sen verran, että luonnollisesti olen haalinut itselleni niiden ihmisten elämänkertakirjoja, joiden elämä ja saavutukset ovat olleet mielestäni kiinnostavia. Yksi suomalainen suuruus, ehkä suurin suuruus teatteri- ja elokuva-alalta, on ehdottomasti Tauno Palo. Olen nähnyt kaikki mahdolliset elokuvat, joissa hän esiintyy lukuisat kerrat ja nuoruudessani pääsin Tauno Palon jo ikääntynyttä karismaa ihailemaan jopa Helsingin Kansallisteatterin lavalla. Näytelmää en tosin enää muista, mutta kokemus jäi vahvasti mieleeni! Tauno Palosta on tehty myös monia dokumenttielokuvia ja niitä löytyy edelleen Yle Areenasta. Radion puolella pyörii parhaillaan Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1955 nauhoitettu Radioteatterin ”Seitsemän veljestä”, jossa on Juhanin roolissa Tauno Palo. Muissa veljesrooleissa ovat Holger Salin, Tarmo Manni, Ekke Hämäläinen, Oke Tuuri, Martti Romppanen ja Pentti Siimes, ohjaajana ja esilukijana on Wilho Ilmari. Tämä kuunnelmasarja voisi loistavasti toimia myös peruskoulussa niin historian kuin äidinkielenkin opetuksessa. Itse olen kuunnellut sitä haltioituneena.

”Viimeistä näyttämöllä oloa ei juhlittu. Tauno Palo ei halunnut mitään seremonioita. Lähtöjuhlat olivat hänen mielestään epäonnistuneita tilaisuuksia, niistä jäi vain latteus jälkeen. Niinpä hän lähti kotoa, käveli viimeisen kerran teatteriin, pukeutui roolipukuunsa, laittoi kevyen maskin, seisoi kulisseissa odottamassa näyttelijän viimeistä sisääntuloa. Kesä oli edessä, viimeinen kerta oli kuin mikä tahansa viimeinen kerta ennen lomaa. Hän otti pukuhuoneesta vähät omat tavaransa, toivotti hyvää kesää kaikille, kätteli vahtimestaria, ”Nähdään, terve, hyvää kesää.” Sitten hän käveli kotiin.”
(Tuula Saarikoski: Tauno Palo, kolmen sukupolven sankari. 1981)

Rakkaudesta kirjoihin ja lukemiseenKotikirjastossamme on laaja kokoelma venäläistä kirjallisuutta: Tolstoi, Dostojevski, Lermontov ja Gogol löytyvät melko kokonaisina kokoelmina. Itselleni yksi rakkaita on erityisesti Nikolai Gogolin novellisarja, Nenä, Päällystakki ja Hullun Päiväkirja, jotka löytyvät koottuna Gogolin Pietarilaisnovelleja niteestä.

”Pietarilaisnovelleissaan kirjailija kuvaa suurennuslasin läpi vähäväkisiä konttoristeja, pikkukauppiaista, nälkiintyneitä taiteilijoita ja opiskelijoita, jotka mahtava tsarinistinen virkakoneisto murskaa rattaisiinsa. Yhtä terävästi kuin hän kuvaa nenän ja siihen ilmestyneen näppylän, hän kuvaa ne suuret haaveet, jotka murtavat ihmisen. Ihmisiäkin todenpana näissä novelleissa elää Pietari, tsaarin Venäjän byrokraattinen sydän virastoineen ja valtakatuineen.”
(Otavan klassikot)

Neuvostokirjallisuuden absurdilta mestarilta, Daniil Harmsilta, on julkaistu 3 suomennettua teosta; Sattumia, Ensiksikin ja toiseksi sekä Perinpohjainen tutkimus. Tällä haavaa hyllyssäni ei ole kuin Perinpohjainen tutkimus, koska olen taas kerran ”lainannut” muut kirjat jollekin joskus. Daniil Harms oli valtionvastainen radikaalikirjailija ja hän kuoli vangittuna vuonna 1942 nälkään psykiatrisella osastolla vain 37 vuotiaana.

 Nelijalkainen varis

Olipa kerran nelijalkainen varis. Tai oikeastaan sillä oli viisi jalkaa, mutta siitä ei tässä yhteydessä kannata puhua.

Sattuipa kerran, että nelijalkainen varis osti itselleen kahvia ja alkoi aprikoida:

– No niin, nyt minä olen ostanut kahvia, mutta mitä minä sillä teen?

Paha kyllä ohitse sattui samassa juoksemaan kettu. Se huomasi variksen ja huusi:

– Hei, se huusi, – hei, varis!

Ja varis huusi ketulle:

– Itse olet varis!

Ja kettu varikselle:

– Ja sinä, varis, olet sika!

Varis harmistui tästä niin että pudotti kahvinsa maahan. Ja kettu mennä viiletti tiehensä. Varis kiipesi alas puusta ja lähti laahustamaan neljällä tai tarkemmin sanottuna viidellä jalallaan kohti kurjaa talorähjäänsä.
(Sattumia. Suom. 1988)

Rakkaudesta kirjoihin ja lukemiseen

Myös sarjakuvat ovat olleet meillä intohimoisen keräilyn kohteena. Meiltä löytyy Hugo Pratin Corto Malteset, Sokalin Ankardot, Will Eisnerin Spiritit ja luonnollisesti kaikki Hergen Tintit. Parhaat jopa kaksin kappalein. Asuessamme vielä Metsämaan Riekontiellä, tyttöjen huoneessa vaatekaappeja koristi kokonaiset Tintti-albumit sivu sivulta oviin liisteröitynä, toisella Päämääränä Kuu ja toisella Rakham Punaisen Aarre. Naapurin poika, joka ei ollut hurjan menestynyt kouluhommissa, katsoi kerran niitä ovia ja sanoi: ”Näitä ei pysty lukemaan ees koko elämänsä aikana!” Ja tottahan se on, Tintit sisältävät stripeissään paljon tekstiä, ovat oivaltavia ja joskus ehkä haastavaakin luettavaa. Oma suosikkini on Gastafioren korut-albumi, joita hyllyssä on varuiksi kolme kappaletta. ”Taivas, Koruni!” Herge itse on dokumentissaan maininnut yhden kuvan, jonka hän sanoo onnistuneimmaksi stripikseen. Kuva on albumissa Kultasaksinen Rapu, jossa aavikolla Tintti ja Kapteeni Haddock joutuvat hyökkäyksen kohteeksi.

Rakkaudesta kirjoihin ja lukemiseenOmistan myös kirjan: ”Reijo Valta/Turskatti, kapteeni Haddockin haukkumat.” Kirjassa on luetteloitu aakkosjärjestyksessä Kapteenin käyttämät haukkumasanat, ja niihin on myös merkitty, missä albumissa ja millä sivulla sanaa on käytetty. Tämä teos on välttämätön kaikille Tintti-faneille!

Lastenkirjoista perheellemme hyvin rakas on ollut Antoine De Saint-Exuperyn Pikku Prinssi. Kirjan sanoma kolahti minuun jo nuorena likkana ja innolla odotin jälkikasvun reaktioita, kun kirjan ostin ja sen ensimmäisen kerran heille luin. Ja hyvä niin, koska lapset pitivät kirjasta. Pikku Prinssi on niin ajaton ja sanomaltaan yhtä aikaa sekä monitulkintainen että yksinkertainen. Kirjasta löytyy monia eri ulottuvuuksia ja sen kykenee lukemaan aina yhä uudestaan.

”Ja hän tuli taas ketun kuo.

 Jää hyvästi, hän sanoi…

Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellä näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.”

JAA
Edellinen artikkeliLahen ajassa viikko 49
Seuraava artikkeliHuoltajakiista
Tiitu Saastamoinen

Tiitu Saastamoinen on lahtelainen yhteiskuntatieteilijä, intuitiivinen muutosagentti ja tutkija, jonka intohimon kohteina ovat ihmiset, kulttuuri, yhdistystoiminta ja Lahti.