Kuva: Antti Sepponen

Herttoniemen metroaseman betoninen miljöö paistattelee huhtikuisessa auringossa. Pieni ihmisbuusti maan alta kielii aina uuden oranssin junan saapumisesta asemalle. Seison legendaarisen Treffipubin edustalla. Ravintolan ovi käy ahnaasti kaikenkirjavien lounasnälkäisten toimesta. Aseman ihmiskirjossa yhdistyy tyylikkäästi pukeutuneen bisneskansan kiireinen arki ja toisaalta kaljatölkki kädessään talsivan väen arjen huolettomuus.

Seuraavassa ryppäässä minua lähestyy keväisen siististi pukeutunut mieshenkilö ilman kaljatölkkiä. Tervehdimme ja jaamme muutaman ajatuksen oman nälkämme statuksesta. Kurnii. Asemanseutua paremmin tuntevana hän luettelee muutamia vaihtoehtoja lounaspaikaksi. Pienen neuvonpidon päätteeksi päätämme lounastaa tapaamispaikkassamme Treffipubissa.

”Tämä oli ennen klassinen itä-helsinkiläinen lähiökuppila, josta sai suolapähkinöitä ja salmiakkikossua. Sitten tänne tehtiin mittava muodonmuutos. Nauroin aluksi, enkä uskonut että se toimisi. Sain kuitenkin tapani mukaan huomata olevani väärässä”

Hän on Perttu Häkkinen. Toimittaja, kirjailija ja muusikko, kaiken muun muassa. Musiikkipiireissä hänet tunnetaan nimellä Randy Barracuda, sekä Imatran Voima ja Tähtiportti nimisistä orkestereista. Toimittajana hän on tällä hetkellä parhaiten tunnettu YLE Puheella pyörivästä suomalaisia ilmiöitä syväluotaavasta ohjelmastaan. Titteliä kysyttäessä hän ei kuitenkaan koreile, vaan vastaa: ”Suomen kansalainen.”

Vahvat siteet Lahteen

Häkkinen on itä-helsinkiläinen. Passissa syntymäpaikkana lukee Kokkola, mutta se on miehen itsensä mukaan virhe, joka ei liity oikeastaan mihinkään. Itä-Helsingissä nuoruutensa viettäneellä Häkkisellä on kuitenkin erityislaatuinen suhde myös Lahteen.

”Lapsena ajettiin faijan kanssa valehtelematta kahdesti kuussa moikkaamaan mummoa, joka asui Vuorikadulla. Silloin Lahti näyttäytyi silmiini älyttömän hienona kaupunkina.”

Hänen sukunsa on isän puolelta puoliksi Lahdesta. 90-luvun lopulla hän vietti seudulla  aikaansa vielä tiiviimmin, sillä hänen silloinen naisystävänsä asui taideopintojensa tiimoilta kaupungissa. Jos viimeisiä lamaa edeltäviä nousurypistyksiä kirinyt Lahti näytti lapsen silmissä hienolta, tarjosi mastokaupunki 10-vuotta myöhemmin huomattavasti koruttomamman Lahti-kuvan.

”Vuosituhannen vaihteen ilmapiiri ei ollut Lahdessa todellakaan mikään mieltä ylentävä. Lahti oli tuolloin suoraan sanottuna todella synkkä paikka.”

Suksien mentyä ristiin naisystävän kanssa jäi kosketuspinnaksi Lahteen ainoastaan isovanhempi, jonka sitten siirryttyä ajasta ikuisuuteen katkesi kaupunkiin viimeinenkin luontainen side. Vuosituhannen alun jälkeen hän ei ole juurikaan viettänyt aikaansa Lahdessa.

Lahden identiteetti on voimavara

Vaikka Häkkisen henkilöhistoria onkin nivottu Lahti-siteillä, katsoo hän kaupunkia ja kaupunkilaisia ulkopuolisin silmin. Hänellä on niistä hyvin selkeä mielikuva.

”Lahtelaiset ovat kovia, mutta reiluja. Kukaan Lahtelainen ei ole koskaan kusettanut minua”

Häkkisen mielestä Lahti on suoraviivainen ja maanläheinen kaupunki. Hän löytää vertailukohdan Keski-Eurooppalaisesta satamakaupungista, jossa hän aikanaan asui neljä vuotta.

”Lahdessa on paljon samaa henkeä kuin Rotterdamissa. Ihmiset tekevät kovasti duunia. Ne taas, jotka eivät tee töitä, rötöstelevät. Molemmista kaupungeista puuttuu hienosteleva elämänasenne, kaikella hyvällä sanottuna.”

Kuva: Antti Sepponen

Lahden hieman rosoinen maine on Häkkisen mielestä voimavara, josta kannattaa pitää kiinni. Monella suomalaisella kaupungilla kun ei ole vahvaa identiteettiä, jonka ympärille kaupungin yhteishenki tai brändi voisi rakentua. Monet asiat ja ilmiöt, jotka tapahtuvat Lahdessa, eivät Häkkisen mukaan voisi tapahtua missään muualla kuin Lahdessa.

”Lahti on jännä sekoitus duunariperinnettä ja aktiivista kulttuurielämää. Se tekee Lahdesta mielenkiintoisen. Lahden maine vaarallisena kaupunkina on varmasti enimmäkseen kaupungin rosoisesta kuvasta henkivää mielikuvaa. Itse en ole koskaan joutunut siellä minkäänlaisiin välienselvittelyihin. Paitsi kerran Hämeenkadulla sijainneen yökerhon portsarin kanssa. Siinä saattoi tosin olla hieman omaakin syytä mukana.”

Kulttuurielämästä Häkkinen löytää myös itselleen kaikista voimakkaimmin Lahtea henkivän ilmiön.

”On jonkinlainen klisee sanoa, että Sleepy Sleepers on Lahden kuva. Vaikea tässä on kuitenkaan lahtelaisempaa asiaa keksiä. Se on periaatteessa lähestymistavaltaan hyvin rahvaanomainen, mutta siinä on samanaikaisesti jotain hyvin ovelaa.”

Lahti oli hyvä divarikaupunki

Lahtelainen kulttuurielämä näkyi 1990-luvulla voimakkaasti myös levykauppojen ja divarien kukoistuksen muodossa. Levyjen keräilijäksi tunnustautuva Häkkinen jakaakin kiitosta kaupungin silloiselle divarikulttuurille.

”Ostin Vaihtarista sarjakuvia jo 80-luvulla. Olen tehnyt Lahden divareista lukuisia loistavia levylöytöjä. Lahti oli 90-luvulla parhaita suomalaisia divarikaupunkeja, ellei paras.”

Sittemmin kaupungin divariskene on notkahtanut roimasti. Mainittu Vaihtari pitää kuitenkin vielä lippuaan korkealla Hämeenkadulla. Häkkiselle muistuu Lahden divareista mieleen muutakin kuin loistava levytarjonta.

” Vesijärvenkadun Misirlouta pitänyttä heppua kutsuttiin ”housuttomaksi”, koska hän ei milloinkaan poistunut tiskin takaa. Hänen asukokonaisuutensa alaosasta ja sen olemassaolosta ei voinut täten mennä takuuseen. Eräs maamme hienoimpia divarinpitäjiä, koska hän hoiti tinkimisen puolestasi. Loistava valikoima myös. Le Superfly:a Rautatienkadulla pitänyt Veltsu taas on ehkä lahtelaisin henkilö, jonka tiedän. En voisi kuvitella häntä mihinkään muuhun miljööseen kuin Lahteen.”

Divari-hahmojen lisäksi muita lahtelaisia henkilöitä Häkkinen on tavannut lähinnä vain omien Lahti-aikojensa jälkeen. Lahdessa vietetty aika meni enimmäkseen naisystävän opiskelijaporukoissa, jotka olivat suureksi osin muualta kotoisin. Myöhemmin tavanneistaan lahtelaisista hän nostaa esiin Jimi Tenorin. Eräs toinenkin vahvasti Lahteen profiloituva henkilö saa Häkkiseltä suitsutusta.

Tapani Ripatti on kova äijä. Hän oli ensimmäinen henkilö, joka soitti hardcore-technoa suomalaisessa radiossa. Se on mielestäni ylittämätön saavutus.”

Kaupunki-identiteetti rakentuu yhdistävistä tekijöistä

Häkkinen uskoo, että kaupunkien identiteetistä puhuttaessa pienemmillä paikkakunnilla kollektiivinen tausta-ajatus on usein huomattavasti enemmän pinnassa. Se on jo itsessään eräänlainen selviytymiskeino. Helsingin kaltaisissa isoissa keskittymissä väestö taas koostuu pitkälti eri alueilla varttuneista ihmisistä ja yhteistä punaista lankaa saattaa olla hankala löytää.

”Esimerkiksi Laajasalossa asuu samalla saarella ihmisiä Helsingin kaupunginjohtajasta, Jari Litmasen kautta, aina köyhimpään ja syrjäytyneimpään alkoholistiin. Alueelta puuttuu sosiaalinen koheesio. Siellä ei ole sellaista yhteistä tarttumapintaa, että valtaosa ihmisistä olisi taustoiltaan jotain tiettyä, esimerkiksi duunareita.”

Isommissa kaupungeissa kaupunginosat ja lähiöt kokoavat usein yhteen samoihin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia henkilöitä ja niistä saattaa löytyä helpommin yhdistäviä tekijöitä kuin kokonaisista kaupungeista. Muualta muuttaneiden sydän sykkii myös helposti edelleen sille alkuperäiselle kotiseudulle ja lähiöön saattaa olla näin helpompi samaistua.

”Kun ihmiset liikkuu ja muuttaa paljon, niin kaupungeissa identiteetti tiivistyy pienempään ja pienempään. Varmaan Lahdessakin, jos joku on vaikka Mukkulasta, saattaa se olla voimakkaampi kokemus kuin kokemus siitä, että on Lahdesta.”

Häkkisen tietämys lahtelaisista lähiöistä lepää täysin kuulopuheiden ja luetun tiedon varassa, sillä hän vietti Lahti-aikaansa pääosin kaupungin keskustassa. Muutenkin Häkkisen visiitit mastojen juurelle ovat siis harventuneet miltei olemattomiin luontaisten siteiden katkettua. Ehkä hänet tuo Lahteen seuraavan kerran musiikki, ehkä jokin täysin muu. Mies voi tunnetusti lähteä Lahesta, mutta Lahti ei miehestä. Joten hänenkin Lahti-kokemuksellaan on rintaan varmasti jäänyt pieni kaipuun kare kytemään.