Kuva: Teemu Lahtinen

Kymmenen vuotta on livahtanut sormien välistä nopeasti, sillä silloin olen viimeksi vieraillut Finlandia-klubilla. Kirjoitin paikan päältä raporttia Disco Ensemblen keikasta lahtelaiseen musiikkijulkaisuun. En viihtynyt kovin hyvin. Enkä viihtynyt oikein tälläkään kertaa.

Hauska sattuma muuten, että Disco Ensemble kävi lopettelemassa uraansa Finlandia-klubilla vain päivää ennen omaa visiittiäni. Tietynlainen ympyrä on kai sulkeutunut, vaikken yhtyeen uraa ole sen kummemmin näiden vuosien saatossa seurannut. Tuli jopa vähän yllätyksenä, että olivat kasassa vielä.

Kuva: Teemu Lahtinen

Minä en kuitenkaan ollut huristanut linjabiilillä Finlandia-klubille musiikin, vaan alkoholin perässä. Sain Bönthöö bönthöö -olutblogini (bonthoobonthoo.com) kautta kutsun tulla juomaan klubin 15-vuotisjuhlia varten pantua juhlaolutta. Ehtona tosin oli, että katsoisin samalla jonkun keikan, sillä olut oli nimenomaan tarkoitettu keikkajuomaksi.

Piti siis päättää, että mitä tai ketä haluaisin toljottaa muutaman oluen verran. En ole enää vuosiin ollut mitenkään innokas keikkallakävijä, eikä Finlandia-klubin esiintyjälista muutenkaan mukaile omaa musiikkimakuani.

Lopulta päädyin Paperi T:hen, tuttavallisemmin Pakuri T:hen. Räppäriin, jota rakastetaan ja jota rakastetaan vihata. Komea nuorimies, joka on menestynyt urallaan ja jonka kappaleissa name droppaillaan estottomasti sekä ollaan avoimesti runollisen tunteellisia. Sellainen jakaa mielipiteitä. Ja niinhän menestyneen artistin pitääkin.

Minulle Henri Pulkkinen on kuitenkin vain yksi “T-räppäri” muiden joukossa. Suhteeni Paperitiikeriin on neutraali. Siinä missä esimerkiksi Sairas T:llä on Nettokävely Saved My Life ja Tippa-T:llä Puffaadokaa, niin Paperi T:ltä puuttuu se yksi ylitse muiden -hitti. Lippulaivakappale.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että Paperi T on parhaimmillaan Paavoharjun kanssa tehdyllä Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne -albumilla. Vaikka vieläkin hieman kammoksun sitä, että levy on tehty Paavoharju-nimen alla, niin silti se sisältää hienoa musiikkia. Kuuntele vaikka.

 

Kuva: Teemu Lahtinen

Paavoharju-tulkintoja ei miehen soolokeikalla kuitenkaan kuultu, vaan… Noh, miehen soolotuotantoa. Ei-niin-yllättäen. Muutaman radiohitin tunnistin hehkutetulta Malarian pelko -debyytiltä, mutta siinäpä se.

Maksava yleisö vaikutti kuitenkin viihtyvän ja innostuvan uudenkin levyn kappaleista, mikä kai on tärkeintä. Yleisömäärää oli muuten vaikea arvioida, sillä Finlandia-klubin “koulun liikuntasali” -tematiikka pakkaa ihmiset esiintymisten ajaksi tilan toiselle reunalle, jättäen kulkuväylän sekä anniskelualueen miltei tyhjäksi.

Kuva: Teemu Lahtinen

Tyhjä anniskelualue toki sopi minulle, sillä kuten sanottua, oluthan se kiinnosti.

Kanavan panimon tehtailema juhlaolut on pils, jonka resepti on varta vasten Finlandia-klubille sorvattu. Erityispiirteenä mausteena käytetyt havut.

Olut oli maltainen ja rapsakka, paljon samaa kuin panimon Sulku-pilsissä. Prosentitkin samat 5,2. Humalaa olisin kaivannut lisää. Tai metsäisyyttä, koska havuja oli käytetty. “Ootin vihreämpää”, kuten seuralaiseni asian ilmaisi.

Kuva: Teemu Lahtinen

Kun olimme saaneet ensimmäiset korruptiopullot tuhottua (oluet nautittiin suoran pullosta, sillä käsissä muljahteleva muovituoppi ei houkutellut) vetäydyimme hetkeksi alakertaan savukkeelle. Sibeliustalon uumenissa oli selvästi jokin muukin tapahtuma menossa, sillä “pikkumustissatakeissaan” sisään seilanneet pariskunnat eivät nousseet kanssamme Finlandia-klubin koruttomia portaita ylös.

Mekin nousimme enää vain hetkeksi, käytimme juomalippumme loppuun ja syöksyimme Lahden syntiseen yöhöön. Tai oikeastaan alkuiltaan, sillä Paperi T aloitti settinsä yhdeksältä, joten olimme jo kymmenen aikaan takaisin keskustassa. Yllättävän aikainen aloitusaika keikalla, varsinkin kun kyseessä oli lauantai.

Paperi T on ihan mukiinmenevää modernia räppiä, mutta mieluummin kuitenkin läikytän itse ne “Mikkellerit lattialle” kuin kuuntelen Pulkkisen tekevän niin & Hendricks -kappaleessaan.