Kaupunkipuheeseen on vaivihkaa vakiintunut pari viehkoa käsitettä, joita ei vielä parikymmentä vuotta sitten tunnettu. Kaupunki ei muodostu enää pelkistä kaduista, taloista ja puistoista, vaan siellä on myös runsaasti ”katukalusteita”. Niitä ovat puistonpenkit, postilaatikot, pyörätelineet, aidat, kaiteet, portit ja betoniporsaat. Katukalusteiksi voi niin ikään lukea liikennemerkit ja liikennevalot pylväineen, opasteet, ilmoitustaulut ja kyltit, katuvalot, viemärinkannet, puiden runkoa ja juuristoa suojaavat kehikot sekä siirrettävät käymälät.

Kaupunki on siis itse asiassa täyteen kalustettu. Eikä vain niin, vaan kaupunkisuunnittelijat alkoivat jossain vaiheessa kutsua puistoja hieman samaan tyyliin ”yhteisiksi olohuoneiksi”. Olohuoneessahan korostuu ajatus oleskelusta, tilan jakamisesta ja kohtaamisesta. Ja ei aikaakaan, kun myös ravintoloitsijat ryhtyivät nimittelemään tilojaan niin ikään ”kaupungin olohuoneiksi”. Tätä nykyä moni niistä sellaiselta näyttääkin, sillä tavanomaisten pöytien ja tuolien ohella ravintoloissa on upottavia nojatuoleja, sohvia ja jopa kirjahyllyjä.

Aivan omia kalusteitaan ovat myös patsaat ja muistomerkit, joita nykyään tosin kutsutaan ”julkisiksi taideteoksiksi”. Niiden luonne ei ole samalla tavalla käytännöllinen ja väliaikainen kuin esimerkiksi puiston penkeillä ja betoniporsailla, mutta oman lajinsa katukalusteita nekin ovat. Ne nimenomaan olohuoneistavat kaupunkitilaa ja antavat sille samalla tavalla persoonallisen leiman kuin kotiemme taideteokset.

Arkinen kaupunkilainen ei näitä patsaita yleensä edes huomaa, mutta vierailijan silmään ne heti sattuvat. Ja tosiaan, usein jopa sattuvat, sillä Lahti on viime vuosina saanut aivan liian monta taiteellisesti kökköä patsasta. Ei niitä tässä tarvitse nimetä, useimmat tietänevät mistä on kyse. Joskus olemmekin porukoissa nimenneet Lahden leikillisesti ”nolojen patsaiden kaupungiksi”.

Täällä ne kuitenkin ovat ja pysyvät. Urheiluaiheisina ne ovat itse asiassa surullisia muistomerkkejä Lahden menneestä maineesta urheilukaupunkina. Siitä patsas mistä puute.

Urheilun sijasta suomalaisia elähdyttää nykyään enemmän populaarimusiikki. Jossain piireissä saattaakin jo olla kytemässä ajatus Cheek-patsaasta. Hänhän on jo itsessään niin patsaanomainen, ettei edes Reijo Huttu voisi puuhassa epäonnistua. Tai miten olisi muistomerkki toiselle kaupungin ylpeydelle Sleepy Sleepersille? Näen jo silmissäni paljaita pronssisia pyllyjä ja penisneniä.