Kuvat: Jani Uhrman

Lahtelaisen Necropsyn perustamisesta on tänä vuonna kulunut 30-vuotta. Se on pitkä ikä taivaltaa death metallin kaltaisen epämuodikkaan musiikkityylin viidakossa. Bändin kolmeen vuosikymmeneen on mahtunut kaksi pitkäsoittoa, pari pienempää julkaisua, hyviä ja huonoja sattumuksia, sekä 14 vuoden hiljaiselo. Necropsyn perustajajäsen Janne Kosonen on kasvanut death metallin tahdissa ja tiukka poljento jatkuu edelleen, vaikka arjen infrastruktuuri tuokin omat ruuhkansa ja haasteensa musisointiin ja bändin pyörittämiseen.

Musiikkimaku asteittain rankemmaksi

Kosonen sai 9-vuotiaana ensimmäiset sähköurut ja oli 11-vuotias kun bändi perustettiin. Toinen perustajajäsen Ville sai sähkökitaran ja vahvistimen ja pojat keräsivät pulloja, maalasivat aitoja ja tekivät muita pikkuhommia, jotta saivat hankittua varoja rumpujen ja muiden bändikamojen hankintaan. Kun omavaraisuusaste oli tarpeeksi korkea, löytyi vanhempien taholta panostusta nuorten harrastukseen. Musiikkimaku kehittyi heavysta rankempaan suuntaan, speed- ja trash metallin kautta death metalliin, josta lopulta tuli Necropsyn leipälaji.

“Se vaan jotenkin vei mukanaan se musiikki. Se oli vaan niin kovaa kamaa… ja uutta”

Kasakkamäen koulusta löytyi ympärille porukka ja porukalle treenikämppä. Kososen mukaan erilaisuus valtavirran silmissä on aina ollut ennemmin “siistiä” kuin rasite. Vaikka metallimusiikilla on pitkään ollut sijansa suomalaisessa kulttuurissa, oli varsinkin rankemman metallin fanit silti vähemmistössä koulujen pihoilla. Ulkoiseen habitukseen kuuluivat tietysti stretchit, bändipaidat, varsilenkkarit, pitkä tukka ja risti väärin päin kaulassa. Se alleviivasi sopivassa määrin musiikkityylille ominaista kapinahenkeä ja yhdisti porukkaa entisestään.

Vuonna 1989 bändin nimeksi valikoitui Necropsy. Se löytyi sanakirjasta ja se vaan kuulosti hyvältä ja bändille sopivalta.

Sattuma puuttuu peliin

1992 Necropsylla oli etsikkoaikansa. Heillä oli Lepakossa keikka, jossa soitti muiden muassa suomalaisen metallimusiikin nykyiset suurnimet Sentenced ja Amorphis. Necropsysta kiinnostuneen levy-yhtiö Spinefarmin edustajan tiedettiin tulevan keikalle katsomaan lahtelaisnuorukaisten musisointia. Silloinen uusi rumpali, jonka kanssa oltiin soitettu hieman uudemmalla tyylillä, mursi kuitenkin kätensä ennen keikkaa. Vanha kannun rämistelijä saatiin mukaan keikalle, mutta hänen kanssaan soitettiin myös vanhempaa materiaalia. Levy-yhtiön edustaja ei näihin biiseihin lämmennyt tarpeeksi ja silmissä siintänyt diili jäi lopulta haaveeksi.

Tuohon aikaan yhteydet hoidettiin kirjeillä ja fakseilla. Necropsylle piti olla tarjolla sopimus myös Englannista, mutta saarelle oli kiirinyt virheellinen tieto, että bändi oli jo solminut diilin Spinefarmin kanssa. Näin myös tämä kanava sulkeutui, ennen kuin oli ehtinyt kunnolla auetakaan. Kososen äiti on säilönyt tuon aikakauden kirjeet pahvilaatikkoon.

“Ei oikein pysty tarkalleen muistamaan, mitä tuolloin oikeasti tapahtui. Pitää joskus käydä ne kirjeet läpi, jos jotain vaikka selviäisi”

Tästä surkeiden sattumusten sarjasta johtuen rivit bändissä rupesivat rakoilemaan. Necropsy treenasi usein vajaalla miehityksellä, ja toisinaan bändin jäsenet saapuivat treeneihin hyvin vaihtelevassa soittokunnossa. Kosonen itse koki panostaneensa Necropsyyn niin paljon, ettei halunnut jatkaa puolivaloilla. Elämään tuli täysi-ikäisyyden myötä myös muita kiintopisteitä ja Necropsy pistettiin telakalle.

“Piti aluksi pistää vain pienelle tauolle tää homma. Sitten se vaan venähti.”

Uusi bändi ympärille “vahingossa”

Vaikka Kosonen keskittyikin arkielämään ja muihin musaprojekteihin, eli ajatus Necropsysta koko ajan taustalla. Viimeisen ärsykkeen Necropsyn paluulle antoi nykyaika ja youtube, jonne joku oli ladannut bändin vanhoja demoja. Silloisesta projektista tarttui vielä metallitaustaiset soittokaverit bändiin mukaan ja homma oli sitä myöten selvä.

“Oltiin Villen, Hannun ja broidin kanssa proggiksessa, jossa piti ruveta tekemään Misfitsin biiseistä erilaisia versioita ja kysyttiin heiltä, että haluaisivatko he ruveta soittamaan Necropsyssa. Vanha kitaristi Aatu tuli vielä mukaan, joten päätettiin olla pilaamatta Misfitsin biisejä ja keskittyä omiin tekeleisiin.”

Necropsy löysi uuden koostumuksensa siis hieman vahingossa. Sattumuksen kauppaa lisäsi vielä se, että bändin sittemmin jättäneen kitaristi Aatun korvaaja löytyi Kososen työpaikalta.

“Sami oli samassa paikassa duunissa ja tuli sitä kautta. Hyvä sattuma. Kaksi pitkätukkaa samassa mestassa putkimiehenä”

Necropsyn hiljaiselo käsitti lopulta vuodet 1994-2008, eli 14 vuotta. Nykykokoonpanossa Kosonen on ainoa täysin alkuperäisistä jäsenistä. Hänen lisäkseen “ensimmäiseltä kaudelta” on mukana myös hänen velipoikansa Tero, joka liittyi tarinaan vuonna 1991.

Tuttu myös rapakon takana

Necropsy keikkailee nykyisin harvakseltaan. Nyt 30-vuotisjuhlavuonna keikkoja on ollut hieman tiheämmin. Kosonen itse toivoisikin keikkoja olevan hieman useammin, mutta myöntää samaan hengenvetoon kaiken tapahtuvan hyvin pitkälti arjen ehdoilla. Hän on orkesterista ainoa, jolle on siunaantunut jälkikasvua.
Necropsylla ei ole keikkamyyjää eikä muutakaan bändin ulkopuolista agenttia tai asioiden hoitajaa, joten homma kehittyy vähän kuin itsekseen kun on kehittyäkseen.

“On tehty tällä kokoonpanolla aika paljon töitä, joten kyllä pitkä historia painostaa hyvällä tavalla jatkamaan. Ei vain voi jättää hommaa kesken. Hyviä asioita on myös pikkuhiljaa tapahtunut kuin itsekseen. Pistää vaan miettimään missä voitaisiin olla, jos bändin asioita hoitaisi joku ulkopuolinen henkilö.”

Kotimaan klubeille tulee kyllä keikkakutsuja ilman myyjääkin. Jos taas haluaa ulkomaille soittamaan, pitäisi bändiä sinne aktiivisesti myös tyrkyttää.

Yksi Necropsyn tähänastisen aikajanan merkkihetkistä sijoittukin ulkomaille ja keväälle 2017, kun he kävivät ison veden takana Maryland Deathfestissä soittamassa. Kontaktointi tapahtui bändin puolelta sähköpostilla ja jenkeissä otettiin ilolla vastaan. Keikkapalkkiot eivät tosin olleet niin huimaavia, että sillä olisi saanut edes matkan kuluja täysin kuitattua, mutta kokemuksena tämä valtava metallifestari oli ikimuistoinen. Porukka tuntui tunnistavan Necropsyn jäsenet ja musiikin hyvin, vaikka orkesteri ei ikinä ollut USA:ssa aiemmin keikkaillut.

“Tuntui omituiselta, että porukka siellä jenkeissä tunnisti meidän naamat ja tuli pyytämään meitä valokuviin. Keikalla soitettiin yksi vanhempi biisi ja hämmästyttiin, kun jengi tuntui tuntevan sen ja oli hyvin mukana. Olisi pitänyt jo ajat sitten lähteä sinne. Järjestää keikkoja ja sillai.”

Ainoa mikä on pysyvää, on muutos

Kosonen näkee jatkuvan muutoksen yhtenä Necropsyn suurimmista vahvuuksista. Jos he olisivat nakuttaneet 30 vuotta täysin samanlaista musiikkia, olisi touhu käynyt varmasti siinä määrin tylsäksi, että soittimet olisi ripustettu naulaan jo hyvän aikaa sitten. He eivät tee tarkoituksella jotain tietynlaista musiikkia, vaan tekevät sellaista musiikkia mitä tulee. Bändin death metal onkin muuttunut kokemuksen ja iän karttuessa hidastempoisemmaksi ja jokainen uusi soittaja on tuonut oman mausteensa soppaan.

Unelma hyvästä levydiilistä elää vielä. Pienempien ulkomaisten levy-yhtiöiden kanssa bisnestä hierottaessa palkaksi saa vain levyjä. Kosonen sanoo, että mielessä on käynyt myös vaihtoehto, että tekisi kaiken itse. Siinä tapauksessa pitäisi levylle vaan löytää hyvä jakelija, levyt kun eivät leviä itsekseen.

Mitään tarkempia suunnitelmia ei Necropsyn tulevaisuuden varalle ole tehty. Soitto jatkuu niin kauan, kuin se tuntuu mielekkäältä. Musiikki ja death metal ovat bändin jäsenille elämäntapa, joka kulkee mukana joka tapauksessa jossain muodossa.

“Jotain tulisi varmasti kuitenkin soitettua, vaikka Necropsya ei olisikaan, joten ehdottomasti voi puhua elämäntavasta ennemmin kuin harrastuksesta.”

Ja mikä ettei? Antaa mennä vaan niin kauan kun Napalm Death, Deicide ja Cannibal Corpse kuulostavat mielekkäiltä. Ja mikseivät kuulostaisi?