Kuva: Jani Uhrman

Olen pyrkinyt rakenteellisesti olemaan ottamatta osaa somessa vellovaan keskusteluun. Nyt kuitenkin vituttaa jo niin ankarasti, että on pakko kirjoittaa jotain.

Viime vuoden puolella jenkeistä lähtenyt #metoo-kampanja saavutti loppuvuodesta peräpohjolan ja myös minunkin Facebook-fiidi täyttyi naispuolisten ystävien päivityksistä, jossa lakonisesti vain todetaan ajan hengen mukaisesti hästäkillä, että on kokenut elämänsä aikana seksuaalista häirintää. Prosenttiosuus naispuolista ystävistäni, jotka oman kokemuksensa mukaan ovat kokeneet seksuaalista häirintää oli järkyttävän suuri.

Suuria taitelijoita vai pieniä hyväksikäyttäjiä?

Kerrankin sosiaalisen median ”toughts and prayers” -henkinen päivityskampanja kuitenkin tuotti toisenlaista tulosta. Harvey Weinsteinin sikailuista alkunsa saanut kampanja lähti vyöryllä etenemään ja siinä samassa melko monen muun kansainvälisen elokuvatähden kyseenalaiset keissit nousivat esiin. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Eipä siis aikaakaan, kun ensimmäiset nimekkäät suomalaismiehet ajautuivat menneiden tekojensa takia epämiellyttävään valokeilaan.

Kaikki varmaan muistavat Törhösen keissin. Kaveri yritti julkisuudessa selitellä tekosiaan ja huonostihan siinä kävi. Viimeisimpänä samaiseen myllyyn on ajautunut Aku Louhimies. Valtakunnan tuntojen ykköstulkitsija ja Tuntemattoman ohjaaja, jonka viimeisimmän elokuvataiteellisen teoksen on nähnyt jo yli miljoona suomalaista ihmistä. Erotuksena näiden kahden tapauksen välillä on se, että jos kertomusten mukaan Törhönen vain yksinkertaisesti on ihan vitun limainen pervoilija, niin Louhimiehen käytöksessä ei ole kyse (pelkästään) seksuaalisesta häirinnästä, vaan ihan pesunkestävästä sadismista, joka oli verhottu jonkinlaisen ”metodin” muotoon. Luettuani kertomuksia ja Louhimiehen haastatteluja, niin väkisinkin tuli sellainen olo, että kaverin vahvuudet saattaisivat olla jatkossa snuff-teollisuudessa.

Mikä näitä kahta tapausta yhdistää? Molemmat ovat miehiä ja molemmat ovat toimineet elokuvataiteen parissa varsin merkittävissä ja arvostetuissa asemissa hyvin pitkään. Syytökset ovat vakavia ja miesten televisioesiintymiset syytösten julkitulon jälkeen aivan helvetin kuumottavia. Törhönen sanoi, että jääkiekkoilijatkin halailee ja Louhimies kertoi, että on todella pahoillaan, että ei ole ollut luottamuksen arvoinen ohjaaja. Ihan kuin sillä nyt olisi mitään tekemistä sen kanssa, jos ohjaaja käyttää systemaattisesti valtaansa väärin. Tämmöinen television keskusteluohjelmassa sopertelu näyttäytyy juuri sellaisena käytöksenä, minkälaista voikin odottaa, jos on saanut vuosia möyhötä statuksensa takia ja toteuttaa omaa ”taiteellista” agendaansa – ja jyrätä siinä samalla tahallaan tai tahattomasti nuoria tekijöitä. Sitten kun lopulta joutuu siitä vastuuseen, niin on aivan vilpittömän syvästi ja aidosti hämmästynyt, että miksi (melkein) kaikki on niin vihaisia.

Naisen paikka on 80 senttiä

Minusta on hyvä, että nämä ja monet muut esille tulleet tapaukset ovat tulleet esiin ja miehet on pistetty tilille teoistaan. Valitettavan monelle – miehelle – asian laita ei kuitenkaan ole ollut tämä. Someseinät kaikkialla täyttyvät järkyttävästä tämänkin kirjoituksen otsikon mukaisesta misogyynisestä öyhöttämisestä. ”miituu-akat, femakot ja lespot” eivät tiedä paikkaansa ja heidän pitäisi olla vaan tyytyväisiä, että ovat edes nuorena saaneet töitä, kun ovat nyt niin vitun rumia, että eivät ansaitse ilmeisesti muuta kuin huorittelua. On jopa useammassa ketjussa toivottu Markus Selinin tulevan esiin ja lyövänsä nyrkin pöytään, jotta akat tietäisivät paikkansa…

Ei jumalauta!

Oikeastaan syy siihen, että itsellä kamelin selkä napsahti lopullisesti poikki, oli se että aiemmin suuresti arvostamani Kauko Röyhkä osallistui tähän alistustoimintaan omilla someavauksillaan. Vittu Kauko Röyhkä. Tosin kun vähän enemmän asiaan paneuduin, niin Röyhkä vuosi takaperin puolusteli Axl ”Hi you’re on candid camera” Smithiä, joten ilmeisesti on vaan hyväksyttävä, että Kake on samanlainen öykkäri kuin monet muut ikätoverinsa.

Turhauttavinta tässä kaikessa on se, että näiden naisten tekemien ulostulojen ja avausten pointti menee täysin metsään jokaiselta öyhöttäjältä. Oli kyse sitten Röyhkästä, joka toivoo malttia keskusteluun ja puhuu noitavainoista (ihan oikeesti Kauko) tai maukkapaskajätkä joka fantasioi kaikkien esille tulleiden naisnäyttelijöiden väkivaltaista kuolemaa.

Uusi (normaali) aikakausi

Ei näissä suomalaisten tai ulkomaalaisten naisnäyttelijöiden tai tavallisten kansalaisten ulostuloissa ole kysymys talikoilla ja soihduilla miessukupuolen alistamisesta, vaan siitä että tässä haetaan Laura Huhtasaaren terminologiaa lainaten uutta normaalia vanhan normaalin tilalle. Vanha normaali on sisältänyt mm. tytöttelyä, taputtelua, hyssyttelyä ja puristelua. Sen aika on nyt ohi. Maailman on muututtava!

Täytyy toki huomauttaa tässä välissä, että tämä on oma subjektiivinen näkemykseni siitä, mistä asiassa on kyse. Voin toki olla väärässäkin, mutta pidän todennäköisyyttä väyrysmäisen olemattomana.

Kukaan ei kuitenkaan voi kiistää sitä, etteikö miessukupuoli olisi ollut suuresti etuoikeutetussa asemassa koko läntisen maailman kirjoitetun historian ajan. Miehet ovat säätäneet lait ja ne edellä mainitut normaalit, ja näin ollen välittömästi tai välillisesti kertoneet mitä nainen saa tehdä tai ei saa tehdä. Minä toivon, että tämä kampanjointi ja paskojen juttujen esiin tuonti jatkuu ja kaikki, joita vituttaa sanovat asiansa ääneen. Parhaimmassa tapauksessa pääsemme todistamaan todellista kulttuurivallankumousta. On korkea aika pistää pöhöttyneet härskit äijät ruotuun ja kertoa, että nyt riittää.

Valitettavaa kyllä, mutta sen verran kyyniseksi maailmanmeno on meikäläisen tehnyt, että tällaista kulttuurivallankumousta tai uuden normaalin esiintuloa tuskin tulee tapahtumaan, vaan meidän täytyy odottaa, että miituuakattelevat paskiaiset kuolevat vanhuuteen tai oluen ja makkaran aiheuttamiin elintasosairauksiin. Sillä välin meidän kaikkien täytyy yrittää parhaamme mukaan vetää yhtä köyttä ja kasvattaa tulevista sukupolvista toisia ihmisiä kunnioittavia olentoja.

Me too?

Kaiken tämän keskellä huomaan kuitenkin olevani hieman huolissani siitä, että kun itselläkin mittariin pärähtää jokusen vuoden päästä neljäkymmentä ja jos vyötärö tästä vielä vähän levenee, niin alkaako minunkin mieli alkaa haukkumaan ahdisteltuja naisia. Onko miesgeenien tuoma rasite sitä luokkaa, että jos jalkojen välissä roikkuu kikkeli ja killuttimet, niin tekee mieli jossain vaiheessa alkaa sortaa oikein huolella? Kaikkia, mutta etenkin naisia.

No ehkäpä nyt kuitenkaan ei. Joka tapauksessa tässä tekstin viesti lyhennettynä:

”Miituakattelevat punaniskat. Haistakaa paska! ”