Kuva: Teemu Lahtinen

Urheilutalo. Purettu. Namika Lahti sekä Tero “Turbo” Luukkonen. Haudattu. Sarjapaikka. Menetetty. Kaksi SM-kultaa, kolme hopeaa, yksi pronssi sekä yksi Cup-voitto. Voitettu. Lahti Basketball. Perustettu.

Alun perin jutun otsikko piti olla muodossa Lahti Basketball ja vuosikymmenen ottelu. Aloin kuitenkin laskeskelemaan tarkemmin ja tulin siihen tulokseen, että en ole käynyt tämän vuosituhannen puolella koripallo-ottelussa. Huh. Miltei kaksikymmentä vuotta!

Miltei kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon hyvää, paljon pahaa. Tämän tekstin tarkoitus ei ole kuitenkaan muistella menneitä, vaan tarkastella, miltä lahtelainen koripallo-ottelu näyttäytyy armon vuonna 2018.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Lahti Basketball pelaa kotiottelunsa nykyään Lahti Energia -areenalla, tutummin Suurhallissa. Vilautin työnantajan kausikorttia ja astuin uudehkon koripallopyhätön uumeniin – 2013 pelattu ensimmäiset sarjaottelut.

Automaattisesti etsin katseellani Urheilutalon pääkatsomon selän rikkovia puupenkkejä, piippuhyllyä näköesteineen sekä päätykatsomon oransseja tuoleja. Niiden asemesta silmien eteen levittäytyi kuitenkin yllättävänkin nykyaikaiseksi pelialustaksi muokattu Suurh… Lahti Energia -areena.

Jotain “vanhaa” oli kuitenkin jätetty paikoilleen; juoniorit myivät arpoja sekä hoitivat parketin luuttuamisen, kahviosta sai sokerimunkkeja ja Brädi kuulutti ottelun. Olo tuntui heti kotoisammalta.

Vanhaa oli jätetty myös parketille, sillä yllätyin iloisesti, että Lahdenkin lilapaidassa aikoinaan viihtynyt ikinuori Jari Vekkilä jatkaa edellen uraansa KTP:n riveissä. Vuonna 1975 syntynyt Vekkilä oli miltei vuosikymmenen pois pääsarjatasolta, mutta palasi syystä tai toisesta KTP:n miehistöön viime kaudella. Kunnon nestori.

Tasoero vai tasa-arvo?

Lahden vastustaja oli tosiaan Korisliigassa pelaava Kotkan Työväen Palloilijat. LaBa johtaa tällä hetkellä puhtaalla pelillä I-divisioonaa ja on monen lajia seuraavan mielestä varma liiganousija ensi keväänä. Tokihan perinteisellä koripallokaupungilla pitäisi edustusta olla korkeimmalla sarjaportaalla. Tällä kertaa ei pelattu kuitenkaan vielä SM-tasolla, vaan kyseessä oli muutaman vuoden tauon jälkeen ohjelmistoon palannut Suomen Cup ja sen ensimmäisen kierroksen ottelu.

Suomen Cup -status toi peliin mukaan myös hämmentävän, ehkä jopa kiusallisen, elementin. Koska joukkueet pelaavat eri sarjatasoilla, niin LaBa sai viskata ennen ottelun alkua kymmenen kolmen pisteen heittoa. Kotijoukkueella oli siis mahdollisuus siirtyä 30 pisteen johtoon ennen aloitusheittoa. Melkoista pelleilyä.

Lahti upotti heitoista puolet ja lähti otteluun 15 pisteen johtoasemassa. Kuten jo sanottua, melkoista pelleilyä.

“Ei tää mitään NBA-korista ole”

Ottelun alku oli tahmaista ja muistin taas kerran, miksen juuri jaksa seurata kotimaista koripalloilua.

NBA, I love that game.

KTP:n Matt Williams Jr. on haistellut NBA:n taalaparketteja muutaman ottelun verran Miami Heatin nutussa. Ei hänen pelaamisensa tosin siitä juuri osviittaa antanut.

Kotijoukkueesta ainoat tutut nimet olivat paluumuuttaja Vesa Mäkäläinen sekä comebackin tehnyt Ilkka Vuori. Jälkimmäinen tosin sairastuvalla, kuinkas muutenkaan.

NBA:ta seuraavalle peli näytti tukkoiselta. Heittoprosentit olivat ensimmäisen puoliskon aikana karmeita ja muutamaa näyttävää nopeaa hyökkäystä lukuunottamatta tahti oli kuin seniorien päivätansseissa. Eri lajista voisi jopa puhua. Tosin myydäänhän pizza-terminkin alla niin turkkilaista kuin napolilaista lättyä.

Väliajalla tanssitytöt järjestivät onnekkaiden yleisön edustajien kesken leikkimielisen kisan Mamma Marian lahjakorteista ja sen jälkeen minipelurit pelasivat minipelin. Pelin, jossa koreja tuntui syntyvän helpommin kuin itse päätapahtumassa.

Ihmiset rupattelivat keskenään, Lahti-räp pauhasi taustalla ja kahvioon syntyi kunnon jono. Tunnelma oli rento, vaikka yleisöä olikin paikalla runsaasti.

Kuva: Teemu Lahtinen

Vähemmän pisteitä tehnyt voittaa?

Toinen puolisko pelistä alkoi sähäkämmin. Molemmilta joukkueilta. Yleisökin tuntui nostaneen asteen verran desibelejä ja katsomon faniryhmittymä heilutteli lippujaan sekä rummutteli katsomon perustuksia.

Viereeni osunut möykkäri karjui, minkä äänijänteistään irti sai: ”Virhe, jumalauta! Saatanan pillipiipari!” Urheilu herättää aina tunteita.

Lahti oli pitänyt johdostaan kiinni koko ottelun ajan ja paikoin jopa kasvattanut sitä. KTP-ikoni Larry Poundsin poika Michael oli kuitenkin päättänyt toisin ja alkoi loppua kohti rokottamaan kotijoukkuetta kuumalla vasemmalla kädellään. Yleisö alkoi selvästi olla huolissaan viimeistään siinä vaiheessa, kun LaBa onnistui sössimään alley oop -yrityksensä eturautaan. Vierustoverilla lätsähti äänekäs facepalm otsalle.

Kotka oli jo kolmen pisteen päässä, mutta lopulta Lahti sai puristettua itsestään voiton lukemin 86-82. Huomionarvoista on kuitenkin se, että ottelua ei vienyt joukkue, joka teki enemmän koreja. Ilman lahtelaisten ilmaisia 15 pistettä KTP olisi voittanut selvästi. Vielä kerran: melkoista pelleilyä.

Jälkihiki

Mitä pelitapahtumasta jäi sitten käteen? Niin, vaikea kysymys. Vaikka olikin mukava käydä verestämässä muistoja, niin en usko, että enää jaksan innostua kotimaisesta koripalloilusta. Ainakaan paikan päällä seurattuna.

Toki olen iloinen Lahti Basketballin nopeasta noususta takaisin koripallokartalle. Vielä iloisempi olen siitä, että lahkolais-Namika on haudattu syvälle ja joukkueella on täysin oma tyylinsä tehdä asioita. LaBa on hieman kuin Brooklyn Nets väreineen sekä hip hop -taustavoimineen. Tosin liputan aina Lahen puolesta mieluummin kuin New Yorkin!

Ensimmäinen paikan päällä koettu koripallo-ottelu miltei kahteenkymmeneen vuoteen ei ollut mikään entisen nuorisopalloilijan nostalgiatrippi. Ja hyvä, ettei ollut, sillä Lahti-koripalloilu elää uutta aikakautta ja sen tulevaisuus näyttää yhä kirkkaammalta.