Kuva: Sauli Hirvonen

Maaliskuun toisen päivän ilta ja pakkasta oli ainakin parikymmentä astetta. Oli täysikuu. Tuona iltana ajelin Lahdesta Orimattilan perukoille, sillä lahtelaisnättelijän Rami Rusisen vihjepuhelimen kautta olin saanut tietoa Rendel-ohjaaja Jesse Haajan tulevan elokuvan kuvauksista. Osoite oli suuripiirteinen ja onnistuinkin ajamaan sen ohi. Lopulta valonkajastus kuitenkin paljasti paikan.

Kuvauspaikalla oli kova tohina. Kirkkaat valot valaisivat pimeää maalaisidylliä ja äänekäs aggregaatti jauhoi sähköä kuvausryhmän tarpeisiin. Tarkoitus oli tutustua kuvauspaikkaan ja vaihtaa muutama sana Rusisen kanssa. Aivan heti se ei onnistunut, sillä lahtelaisnäyttelijä oli maskissa tullessani paikalle.

Vaihdoin sillä välin muutaman sanan ohjaaja Haajan sekä käsikirjoittajan kanssa. Selvisi että Orimattilassa sijaitsevan maatilan tiluksilla kuvattiin kahtena päivänä tulevan Furrow-elokuvan ns. ”proof of concept” -esittelyvideota. Videolla pyritään vakuuttamaan elokuvan potentiaali studioille ja rahoittajille. Sitä materiaalia eivät tavikset näe.

Elokuva ensi-iltavuodeksi on suunniteltu 2020 ja elokuva on vasta käsikirjoitusvaiheessa. Se mitä tiedetään on se, että Jessica Wolffin esittämä maalaistyttö Laura päätyy elokuvassa taistelemaan suozombeja vastaan. Leffassa tuoksuu vahvasti suomalainen ruisleipä ja se sijoittuu kultaiselle 80-luvulle. Jännää siis luvassa.

Pyörin hetken kuvausryhmän jaloissa ja lähdin tapaamaan Rusista. Hän oli pienen matkan päässä kuvauspaikalta, maanomistajan talolla odottamassa omaa vuoroaan. Tilan pihassa oli työmaakoppi ja sen vieressä illan pimeydessä seisoi hahmo: Rami Rusinen zombina. Siinä käteltiin zombin kanssa suomalaiskansallisissa olosuhteissa täydenkuun aikaan. Pakenimme pakkasta koppiin istuskelemaan ja turistiin niitä näitä.

Elokuva- ja videoprojekteja sinulla on ollut vuosien varrella enemmänkin?

”Lahdessa on tullut tehtyä kaikenlaista. Olen työstänyt musavideoita, mm. Lätsävaara-bändin kanssa ja lyhäreitä eri kokoonpanojen kanssa säännöllisin väliajoin. Lisäksi toimin tänä vuonna lahtelaisen elokuvafestivaali Kinoksen vetäjänä.”

Olet tehnyt aiemmin rooleja isommissakin tuotannoissa?

”Yksi tärkeimpiä projekteja oli elokuvateattereissa vuonna 2012 esitetty ’3 Simoa’, jossa näyttelin pääroolin. Sen elokuvan jälkeen oli helpompi saada rooleja. Itselleni ensimmäinen tärkeä näytönpaikka oli Teemu Nikin ohjaama ’Äiti ei enää keilaa’ vuodelta 2010, joka saikin tunnustuksia eri elokuvafestivaaleilla. Viimeisimpiä isoja juttuja on YLE:n hittisarjan ’Sekasin’ 2. kausi. Ja viime vuonna tietysti ’Rendel’, joka on ollutkin tähän saakka isoin juttuni.”

Miten päädyit tulevaan Furrow-elokuvaan?

”Olen Furrow-ohjaaja Jesse Haajan kanssa tehnyt aiemminkin yhteisiä projekteja, kuten viime vuonna elokuvateattereissa pyörineen suomalaisen supersankarielokuva Rendelin. Näyttelin siinä toisen pääroolin leffan pahiksena. Ilmeisesti Rendel-yhteistyö toimi hyvin, kun Jesse pyysi minut Furrow-projektiin mukaan. Hyvä näin, hänen kanssaan on ollut ilo työskennellä.”

Käsikirjoitus on vasta valmisteilla. Onko sulla jo tiedossa minkälainen roolisi on elokuvassa?

”Rooli ja tarina sen takana on tiedossa, mutta siitä en vielä voi kertoa tarkemmin. Oma roolini tullee olemaan haastava ja fyysinen. Hahmo liikkuu poikkeavasti ja se tulee opetella hyvin. Varmasti hikisiä kuvauspäiviä luvassa. Myös maskeeraus on elokuvassa keskeisessä roolissa, joten maskibussi tulee tutuksi kuvattaessa.”

Kuvausilta oli jo vaihtunut yöksi, joten tein lähtöä. Lupasin toki palata asiaan vielä myöhemmin. Rusinen jäi koppiin odottamaan omaa kuvausvuoroaan.  Aikataulut tuppaavat aina venyä ja olosuhteet voivat olla hyvinkin haasteelliset. Tällaisissa tilanteissa tajuaa, että näyttelijän työstä vain pieni osa päätyy lopputuotteeseen.

Palasin kuvausviikonlopun jälkeen uudestaan Rusisen kansa juttusille. Miten kuvaukset siis sujuivat?

”Kuvaukset Orimattilassa menivät varsin mukavasti. Eniten pidin hyvästä ryhmähengestä, pakkasen tuomista haasteista ja tekemisen meiningistä. Kokonaisuudessaan Furrow tulee olemaan Jessen näköinen elokuva, kierolla aspektilla zombie-genreen.”

Vaikka Rendel keräsi Suomessa vain noin 12 000 katsojaa, on se ollut kovassa nosteessa ulkomailla. Furrow on suunnattu ensisijaisesti ulkomaille, mutta Rusinen odottaa että projekti löytää oman yleisönsä myös Suomessa.

Rusisen lisäksi elokuvassa esiintynee toinenkin lahtelaisnäyttelijä Kalle Sulalampi. Jäämme siis odottelemaan minkälainen lopputuote vie lahtelaiszombeja maailmalle.

JAA
Edellinen artikkeliNisti
Seuraava artikkeliPerttu Häkkinen – varttilahtelainen
Sauli Hirvonen
Sauli Hirvonen on syntyperäinen lahtelainen, kotiseutuaktiivi, joka tykkää puuhastella mm. Lahti-Seurassa, Päijät-Hämeen elokuvakeskuksessa, Lahden rautatieharrastajissa ja muissa yhdistyksissä. H än kirjoittaa Lahen Lehteä sekä taittaa ja toimittaa Hollolan Lahti -lehteä. Raksamiehen muita harrastuksia mm. osa-aikainen yrittäminen (eli) the puuhastelu) ja karate. lahenlehti.net instagram.com/saulihirvonen