Kuva: Tiitu Saastamoinen

Hesarissa oli 27.6.2018 toimittaja Anna-Stina Nykäsen kolumni:
”Maalaiset kuvittelevat, että lähiössä kasvaminen oli ankeaa – juureni ovat A-rapun kolmoskerroksessa”


Artikkeli innosti minut muistelemaan omaa äitiyttäni, vanhemmuuttani ja lapsiemme lapsuutta Lahden Metsämaalla.

Lahden Metsämaa, joka kuuluu Kiveriön kaupunginosaan, on pieni lähiö Holman risteyksen tuntumassa. Kun ajellaan Holmasta vanhaa tietä Heinolaan päin, ei lähiöaluetta juurikaan isolle tielle näy. Metsämaalla on 8 kerrostaloa ja Metsämaan vanhempi osa on omakotialuetta. Kerrostaloalueella on kaksi tietä: Riekontie ja Huuhkajantie. Riekontien ja Huuhkajantien talot on rakennettu ympyräiseen muodostelmaan ja talojen keskelle jää mukava peltoaukea, jossa on pelattu pesistä ja nakattu frisbiitä.

Metsämaan kerrostaloalueella on aina ollut edulliset omistusasunnot sekä vuokra-asunnot, johtuen todennäköisesti syrjäisestä sijainnista ja palvelujen puuttumisesta. Tosin Holman S-kauppa on vuosien saatossa tuonut muutosta asuntojen hintoihin. 1980 – 1990 luvun taitteessa Metsämaalla oltiin kuitenkin kuin herran kukkarossa: Ailan ja Aunen kiskalta sai ostettua melkein mitä vaan ja jos valikoimasta ei jotain löytynyt, sitä hankittiin.
Metsämaan-baari toimi oivana pakopaikkana etenkin janoisille perheenisille. Iskät lähtivät lenkille tai muuten tuulettumaan päitään ja saivat oivasti baarista seuraa kohtalontovereista. Kun koululaisten kesälomat alkoivat, joku isistä suunnitteli “turvakotia” vanhemmille metsään, koska aina oli joku lapsista koputtamassa baarin ikkunaan ja pyytämässä rahaa. Baari oli todellakin enemmän hengähdyspaikka isäkerholle, vaikka viihtyi siellä muutama ”ammattilainenkin”. Kauppa, posti ja parturi olivat lopettaneet toimintansa jo 1980 –luvun alussa. Lasten kanssa elellessä alue tuntui juuri sen vuoksi turvalliselta, kun kakaroilla ei ollut ostareitten kaltaisia hengauspaikkoja. Metsämaalla hengailtiin pihoilla, alaleikkarilla ja metsässä.

Alaleikkari oli lapsiperheiden keskus, johon kokoonnuttiin aamutuimaan sankoin joukoin. Tuolloin suurin osa äideistä, kuin myös monet isät, olivat hoitovapaalla siihen saakka kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Toisaalta lama oli pahimmoillaan 90-luvun alussa, niin kotiin jäätiin lapsia hoitamaan myös siitä syystä, ettei ollut työpaikkaa. Niin ja alaleikkari oli kaikkien perheiden vertaistuki- huojennus- ja toimintakeskus. Alaleikkarilla pidettiin kymmeniä synttäreitä, vappujuhlia ja hiihtokilpailuja. Tärkeintä oli se, että lapset kikkailivat keskenään ja me aikuiset saatiin jutella toisten aikuisten kanssa. Vuoron perään kävimme laittamassa perunat kiehumaan, kun pystyimme luottamaan ja sopimaan, että joku vanhemmista katsoo sen aikaa omia kullanmurujamme.

Alaleikkari oli aamu- ja iltapäivisin pienten lasten ja heidän vanhempiensa taukohuone ja iltasin alueen valloittivat koululaiset sekä esiteinit. Leikkarin mökki haisi kuselle ja tuhkakupille. Aamupäivisin ei mökkiin ollut pikkupilteillä asiaa bakteerien ja piikkien pelosta. Kun alaleikkarin vekottimia laitettiin uuteen uskoon EU-säädöksien mukaisiksi, purettiin kusimökki ja muutama muu leikkiväline. Mökin tilalle rakennettiin jämerämpi leikkimökki, joka oli siisti ja sieluton. Tyttäreni tulivat kotiovelle ja vaativat minulta tusseja ulkokäyttöön. Ihmettelin, että mihin siellä pihalla värikyniä tarvitaan? Likat kertoivat menevänsä kirjoittelemaan ja piirtelemään uuden, ehomman ja ilmeisen puhtaan mökin seiniin. Pitihän se tuunata tutuksi!

Isot pojat särkivät tahallaan ja vahingossa yhden keinun. Pojat olivat kauhuissaan, että nyt Tiitu saa tietää asiasta ja niin vannotettiin kaikki Metsämaan kakarat pitämään yhteisestä salaisuudesta kiinni, jotta kukaan ei tietäisi ketkä keinun rikkoivat. Omat lapseni juorusivat minulle, että suurin osa alueen kakaroista luulivat “meijän äidin” omistavan leikkipuiston. Me vanhemmat annettiin lasten olla siinä uskossa, että leikkipuisto on jonkun äiti-hirmun omistuksessa. Olivatpa täten varovaisempia ja oppivat kunnioittamaan aikuisia edes jossain asiassa.

Yhteisöllisyys kukoisti tuohon aikaan muutenkin ja lapsia ”kasvatti koko kylä”.  Kaikki tunsivat Metsämaalla toisensa ja kun joku kakaroista oli teillä tietymättömillä, kannatti kysäistä heti ekalta vastaantulijalta, olisiko kyseistä lasta näkynyt? Pian saatiinkin jo muutama johtolanka, mihin suuntaan etsintöjä kannattaisi laajentaa. Kätevää oli myös se, että aluetta ympäröivät isot tiet, joten kovin pitkälle ei pakoon vanhempia päästy jalan pötkimään. Suuri kiitos ja kunnia kuuluu niin ikään Metsämaan pitkäaikaiselle huoltomies-Jokelle, joka väsymättä jaksoi päästää avaimettomat koululaiset koulun jälkeen koteihinsa. Parhaimmillaan oma keskimmäinen kulki ilman kotiavaimia yhden talven ja luonnollisesti huoltomies löysi tyypin avaimet sulaneitten kinoksien alta keväällä: ”Nää on varmaan jonkun teijän lapsista?” Ja kyllä, näin oli!

Metsämaalla oli lasten turvallista kasvaa: yhteisöllisyys, sijainti ja pieni kylänomainen tunnelma olivat alueen valttikortteja. Siellä opittiin muunmuassa, että:

  • Jos ei yllä soittamaan kaverin summeria, kannattaa ottaa kaksi hiekkalaatikkosankoa mukaan, ja seistä niitten päällä.
  • Homo ei ole horoskooppimerkki, vaan jotain muuta, mikä piti 4-vuotiaalle juurtajaksain selittää.
  • Mikäli joku alkoholiin langennut aikuinen haluaa yöpyä maan tasolla sijaistevalla parvekkeella, on sinne laitettava kylmiä öitä vasten viltti.
  • Kun lapsi oli yksin kotona ja joku soitti ovikelloa, niin piti kysyä oven takaa, että: “Kuka siellä?” Vastaukseksi ei kelvannut Grotschevin Jaska.
  • Pikkumettä oli kaikille kuuluvaa aluetta.
  • Jos rappukäytävässä oli pullan tuoksua, piti kiivetä seitsemänteen kerrokseen ja haistaa jokaisesta postiluukusta, missä moinen ihme tapahtuu.
  • Minareilla ei kannattanut hiihtää Metsäpellon kouluun. Tällöin varmasti myöhästyi koulusta ja siinä tuli kauhee hiki.
  • Kun lapsi kertoi lähtevänsä uimaan Herrasmanniin, niin se että sinne lähti valvojiksi kylän kaikki juopot, ei kelvannut vastaukseksi kysymykseen: “Lähteekö sinne aikuisia mukaan?”
  • Ässä-mäestä laskivat Stigalla kaikki kovikset.
  • Metsäpalon sattuessa tiedettiin heti, ketä syytetään.
  • Kiskan Aila ja Aune tiesivät vastaukset kaikkiin kysymyksiin!

Yhtäkaikki, Metsämaa on ollut hieno paikka kokea kerrostalovanhemmuus ja -lapsuus. Sieltä on paljon hyviä, hauskoja ja surullisiakin muistoja. Ihmisiä kunnioitettiin ulkokuoreen katsomatta. Omat, jo aikuiset lapseni ovat sanoneet, että he haluaisivat asua Metsämaalla kun heistä tulee vanhempia omille lapsilleen. Kerrostalo- ja lähiölapsuus on ihan yhtä onnellista, kunhan on turvallinen perhe ja huolehtiva yhteisö.