Vaikka Lahen Ajat -sivuston julkaisusta on ehtinyt kulua vasta alle vuorokausi, alkaa sen asema paikallisena kulttuurivaikuttajana jo näkymään. Kaupunkimedian inspiroimana kaksi pitkän linjan lahtelaismuusikkoa nimittäin löysivät toisensa.
Muun muassa Dark Filth Fraternity ja Naked Fountain -rytmiryhmistä tuttu Panu Willman ja lahtelainen Rap-konkari Kimmo ’Kike’ Ripatti löivät hynttyyt yhteen kovin lahenaikaisissa merkeissä. Herrojen koalition tuloksena syntyi komea siipale lahtelaista ääniperimää. Saa nähdä jääkö tämä tekele parivaljakon ainoaksi yhteiseksi projektiksi?Willmanin DFF -kokoonpano julkaisi loppuvuodesta 2015 ihastusta herättäneen Revolution Design -albuminsa. Ripatti taas on ollut viime aikoina äänessä Hiphop-kollektiivi Lahti Unitedin riveissä sekä Fukhedz -yhtyeen comebackin tiimoilta, ja on julkaisemassa lähitulevaisuudessa uutta materiaalia Markat takas -yhtyeensä kanssa.

Kuuntele kappale Lahen Aikojen sivuilta.