Keittolounas vei rahansa tällä kertaa ”satama-altaan” toiselle puolelle, vanhalle paloasemalle, joka jo vuosia on tunnettu nimellä Point Pub. Näkyipä jossain päin nettiä myös muoto Letkubaari.

Pointti on aina kuulunut kategoriaan ”parhaita pubeja, joissa en ikinä käy”.

Miksen sitten käy? Yksinkertaisesti sen sijainti osuu harvoin yksiin reittieni ja aikataulujeni kanssa. Vietän harvoin aikaa satamassa, ja taas jos suuntaan lenkille Pointin takaa nouseville kallioille, niin ei silloin ole olut mielessä. Tai siis on, mutta… No niin, ymmärsitte varmasti.

Maanantaipäivällä Pointissa ei tapahtunut mitään. Ei sinänsä yllättävää.
Muutamia selvästi (pun intended) vakiokasvoihin kuuluvia asiakkaita pyöri terassin tupakkanurkkauksen, pelikoneiden sekä niiden vieressä sijainneen pöydän rajapinnoilla.

Hiljaista. Rauhallista.

Taustalla kaikui vaimeana Mariah Careyn ja Evelinan kaltaiset r’n’b-kuningattaret. Jotenkin se sopi raukeaan ja lämpimään maanantaihin.

Terassiaidan toisella puolella kasvoi ruukussa yksi punaisena hohkannut chili. Kalliolla taas kasvoi ruosteen raiskaama polkupyörä, joka oli jo integroitunut luontoon.

”Se on mun vanha pyörä. Kuulemma se kuuluu kalustoon, ni en saa viedä sitä kaatopaikalle”, savukkeelle saapunut herrasmies huikkasi naureskellen.

Polkupyörät vaikuttivat olevan muutenkin suosiossa, sillä nopeasti laskettuna löysimme pubin välittömästä läheisyydestä kuusi pyörää – osa selvästi käytössä, osa taas hylättyinä.

Ennen poistumista piipahdin vielä yläkerrassa, jossa vanhat ja reikäiset nahkasohvat oli korvattu modernimmilla kalusteilla. Siistiä, mutta jotenkin kliinisen tylsää – kuten oikeastaan koko kuppilan sisustus.

Biljardipöytä oli saanut vierelleen nykyään näköjään muodikkaan ”nyrkkeilymasiinan”. Onko se joku ÄIÄ-villitys vai miksi moisia helvetinkoneita löytyy nykyään joka toisesta kippolasta?

Point Pub on selvästi yhteisöllinen anniskeluravintola, johon on ulkopuolisenkin helppo astua sisään. ”Ei sylkäise heti ulos”, kuten päätoimittaja asian kiteytti.