Kuva: Teemu Lahtinen

Keittolounas jatkaa matkaansa seuraavan nurkan taakse, pääkirjastoa vastapäätä sijaitsevaan Paavola Pubiin. Onko “Pavis” lähiökeidas keskellä kaupunkia vai vaan yksi karaokella tahrittu juottola? 

Lahti kylpi vuoden ensimmäisen kunnollisen kevätpäivän lämpimässä syleilyssä, mutta ihana valo ei ollut saavuttanut Paavola Pubin ydinporukkaa, joka istui nurkkapöydässään Samuli Edelman -tyyliset nahkatakit tiukasti päällä – oli siellä yksi Mersu-pusakkakin seassa. Baarin tummennetut ikkunat toki estävät auringosäteiden pääsyn pyhimpään, joten ehkäpä tieto upeasta kevätpäivästä ei ollut saavuttanut asiakaskuntaa. Tai sitten ketään ei vaan kiinnostanut.

Kuva: Teemu Lahtinen

Aloilleen asettuminen

Jukebox tuuttasi yllättävänkin kovalla volyymilla Yötä, kun astelimme tiskille tekemään tilaustamme. Ansaitsimme nopean mulkaisun kulmapöydästä, mutta ei sen kummempaa. Saimme ilmeisesti hyväksynnän.

Kuva: Teemu Lahtinen

Asettauduimme pubin toiseen peränurkkaan ja otimme isot kulaukset tuopeista. Ei enää rapsakka ensipuraisu, sillä keittolounas oli venynyt jo keittoillalliseksi, mutta kuka näitä laskee. Oluita nyt ainakaan.

Päätoimittaja myönsi olevansa paikassa ensimmäistä kertaa ja kammonneensa Paavola Pubin synkeää ovisyvennystä vuosikausia. Minä taas vanha konkari, joka jo 90-luvulla juoksi vihaista omistajaa karkuun varastetut oluet repussa kilisten. Rikos on onneksi vanhentunut.

Kuva: Teemu Lahtinen

Uusia tuulia vai seisovaa ilmaa?

Vuonna 1994 perustettu baari on muuttunut vuoden takaisen remontin jälkeen jonkin verran: ikkunalla sijainnut koroke oli poissa ja muutenkin pubi vaikutti jotenkin avarammalta. Eikä se ole kehu, sillä pieni rähjäisyys sopi Paviksen pirtaan. Ja pintaan.

Kuva: Teemu Lahtinen

Armon vuonna 2018 baari vaikutti halvimman mahdollisen Ruotsinlaivan karaokebaarilta värittömine väreineen, kaljamainoksineen, vilkkuvine pelikoneineen, mietelausetauluineen (selvä trendi näissä kapakoissa?), kattopeileineen sekä keskelle lattiaa puhkaistuine esiintymisalueineen. Ja karaokebaarihan Paavola Pub onkin, tiistaista sunnuntaihin laulu raikaa ilta-aikaan. Miksiköhän muuten maanantai on karaokevapaapäivä?

Kuva: Teemu Lahtinen

Tilassa tapahtui siis paljon, mutta kaikki riiteli keskenään. Epäharmoniaa, kuten niin monesti karaokessakin. Paavola Pub ei tuntunut viihtyisältä, ei myöskään ahdistavalta. Se ei tuntunut oikeastaan yhtään miltään.

Pian tämä kaikki on ohi

Olimme jo hörppimässä viimeisiä tilkkoja oluistamme, kun viereiseen pöytään istahti vanhempi herrasmies, jolla oli paljon kysymyksiä. Toki myös niihin vastauksia, joten vuoropuhelu oli suht yksipuolista. Hän oli selvästi (?) kuuntelevan korvan tarpeessa. Kovin inhimillinen tarve, johon läheskään kaikilla ei ole mahdollisuutta.

Kovasti hän pyyteli anteeksi, että häiritsi työtämme ja hetken päästä mies lähti taapertamaan kohti seuraavaa baaria: “Kun ei kotonakaan viihdy”. Siinä taitaa piillä surullinen totuus siitä, miksi niin moni yksinäinen ihminen löytää lohtunsa alkoholista ja sitä tarjoilevista paikoista.

Kuva: Teemu Lahtinen

Keittolounas oli nautittu ja illan viimeinen hidas kajahti ämyreistä. Kuten kuvaan kuuluu, ketään ei kiinnostanut, vaikka Nazareth vuodatti sydänverensä jukeboxista tyhjälle tanssilattialle. Rakkaus todellakin satuttaa.