Syyskuun loppu, Finlandia-klubi ja lavalla vasemmalta: Viippola, Salmi, Lindholm, Haavisto, Virtanen. Davea suomeksi. Aikuiset äijät skulaa ilman kiirettä. Tästä ei suomalainen musiikkielämys parane.

Jami Varonen soittaa hieman erilaista musaa Club De Lay –nimisessä lahtelaisorkesterissa. Vai onko se niin ratkaisevasti erilaista? Ja mikä ylipäänsä on se samanlainen, josta erilainen niin erottuu?
Varonen diggaa Davesta. Hänellä on Daven kanssa erityinen suhde. Dave vaan ei tiedä siitä mitään.

”Ihmiset soi eri taajuksilla. On siis hienoa löytää musiikkia ja muita asioita, jotka tavallaan on sussa jo valmiina ja sä et vaan tiedä niistä. Ne on noi Daven sanotukset, jotka kaikessa sekavuudessaan luo sen hyvän ja erikoisen fiiliksen.  Tottakai rytmit ja melodiat pitää olla kunnossa, että sanat pääsee oikeuksiinsa. Tulkintatyyli on kiinnostava. Kaikki toimii. Dave saa aikaan kaikkien muiden tunteiden lisäksi aikaan soittofiiliksen. Voihan myös olla niin, että mä en tiedä mikä se juttu on mistä pidän ja tajuun sen joskus. Eli mikä se merkitys Davella mulle siis olikaan? Se on ehkä sittenkin vaan yks hyvä asia elämässä. Tai sit se on mahdollinen paratiisi.”

Kuva: Jani Uhrman

Annan kitaran laulaa vaan

”Oasiksen Familiar to Millions on levy, joka on tavallaan vastuussa tästä kaikesta, hyvässä ja pahassa. Ikää oli noin 15 tai 16 vuotta ja ”The Big O” iski kovaa. Iskee kyllä vieläkin, mutta ehkä tossakin asiassa fanaattisimmat asiat on taaksejäänyttä elämää. Ehkä?
FC Lahden Kannattajat tuli kuvaan 2004 ja siitä eteenpäin. Täysi-ikäisyys oli viimein saavutettu. Ensimmäinen kausi vamuleiden matkassa kotona ja varsinkin vieraissa toi elämään uusia tuttavuuksia ja sitä kautta rutkasti musiikkia. Toi se toki kaikenlaista muutakin mukanaan, mutta musiikki oli läsnä joka paikassa.
Soittohommiks musiikin kuuntelu muuttui varsinaisesti vuonna 2008 saadessani puhelinsoiton Uusi Lahti Cupiin Suurhalliin, jossa tiedusteltiin halukkuuttani lähteä mukaan bändiin ja basson varteen. I DID IT.”

Menneisyys

”Alotetaan kaikki, mut ei lopeteta mitään”

Puhelinlasku on mun

”Pyrkimys tehdä ja uskallus yrittää tehdä omaa sisäistä juttuaan. Kaikki ei aina vaan tapahdu hetkessä, mutta kunhan tapahtuu. Tietysti toivoisi, että nykyistä bänditouhua vois tehdä ammattimaisemmin, mut ei kuitenkaan sellasena muovisena levy-yhtiö -tuotteena. Kokemukset kiinnostavat, ei niinkään paalu. Vaikka oishan se siistiä elää hotellissa. Biisi edellä mennään, olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvin soitettuna. Vastaus on siis sielu ja päivärahat. Mikä olikaan kysymys?”

Rock-Kukko

”Se on se, kun viis tyyppiä ottaa biisin treeniksellä soittoon ja alkaa saamaan siitä otetta. Se hetki, kun jengi alkaa tajuumaan, että tässä on jotain ja varsinkin se, kun koko homma avautuu kaikille ja kesken soiton huomaat hymyileväs. Eli ihmisiä yhdistävä se joku juttu ja siihen lisänä fyysiset ja henkiset tunnetilat. Ja tää toimii vaan siis viishenkisillä bändeillä.

Kuva: Jani Uhrman

Se se on rokkii

”Ainoa asia, johon itse voi vaikuttaa, on suunta kohti solidimpaa työskentelyä livenä ja studiossa. Kollektiivisesti voidaan miettiä aina seuraavaa julkaisua ja sitä, että minkälaista olis siisti tehdä. Ehkä ne tulevaisuuden suuntaviivat syntyvät edellämainittujen asioiden yhteisvaikutuksesta ja tietysti siitä, että huomaako kukaan meidän tekemisiä.”

Pieni ja hento ote

”Uskoisin Imatran Ketterän ajavan enemmän.”

Paljon tuli, paljon jäi tulematta. Alkoi ajoissa, soi tiukan puolitoistatuntisen taidepötkön ajan pätkittynä noin kahdeksikymmeneksi haloksi, jotka löivät päähän kuin miljoona volttia. Sikisi pyhästä hengestä. Ammattilaisen varmuudella ja harrastajan sydämellä. Innokkaimmat huojuivat eturivissä, rock-poliisit ja muut tärkeät nyökyttelivät taaempana. Olut oli sinistä, mutta märkää. Ainakin joillekin. 10-vuotias Club De Lay Torvessa 27.10. 
Hoida puut.