Kuva: Teemu Lahtinen

“Matkat hoidetaan, tarjolla grillibuffet sekä tietysti Ilkka Sipilän uusimmat keitokset, kiinnostaisiko tulla kylään?”

“Jep, koska lähetää?”

Maaseuturavintola/pienpanimo Hollolan Hirvi kutsui minut vierailemaan tiluksilleen ja koska tarkoitus oli siellä joka tapauksessa kesän aikana piipahtaa, niin otin kutsun vastaan ilomielin. Edellisestä visiitistä oli jo muutama vuosi aikaa ja siinä välissä vetovastuu on siirtynyt uusille yrittäjille, Leena Steidlelle sekä Ville Pukerolle, Ilkka Sipilän jatkaessa vahvana taustavoimana. Toki myös olutmestarina.

Kesän aukioloajat ovat edelleen samat vanhat, eli keskiviikkoisin auki kuudesta eteenpäin ja elokuun loppuun asti mennään. Varsinaista sulkemisaikaa ei ole, joskus ovet on laitettu säppiin kymmeneltä, joskus vasta yön pikkutunneilla. Muutenhan ravintola on vain tilauskäytössä.

”Maajussitkin tulevat vasta vähän myöhemmin paikalle, sitten kun lehmät on lyöty seipäälle.”

Aperitiivi

Ravintola aukeaa tosiaan yleisölle kuudelta, mutta koska kyydittäjäni Make oli menossa työvuoroon, niin pääsin kurkistamaan latoon jo ennen aikojaan. Kaunis, idyllinen, romanttinen, pittoreski… Maaseuturavintola sijaitsee yhdellä Suomen vanhimmista asuinalueista ja miljöö on sen mukaista. Ei siis ihme, että Hirvi on erittäin suosittu hääpaikka. Olipa naapuripöydässä nytkin eräs pari suunnittelemassa häitään.

”Mitä sä haluaisit juoda”, kuului ensimmäinen kysymys. Tyhmä sellainen, sillä kun Hollolan Hirvessä oltiin, niin Kivisahti on ainoa oikea juoma aloittaa ilta. Tuo ”kuumille kiville menevä” muinaisolut on kuulunut kesääni jo viimeiset kymmenen vuotta, mutta aina se ensimmäinen jännittää. Onko se makeaa vai enemmän hapanta vai jotain ihan muuta. Joka vuosi se on kuitenkin Kivisahtia, parasta sahtia.

Otin sahtimukini ja suuntasin pihalle raapustelemaan muistiinpanoja. Illan artistitrio oli juuri saapunut roudaamaan soittopelejään ja muutama asiakaskin kuikuili aidan takaa, että sopisiko jo astua peremmälle. Asiakkaita maaseuturavintolassa käy varsinkin säiden salliessa useita kymmeniä, jopa satoja.

Ohjelmaa Hirven kesässä riittää ruoan ja juoman lisäksi, sillä jokaiselle keskiviikolle on eri esiintyjä ja sen lisäksi vieressä sijaitsee frisbeegolfkenttä sekä savusauna. Ja jos nekään eivät vielä riitä, niin kalliokiipeilymahdollisuuskin löytyy.

Se sahti! Meinasi unohtua jo mukiin muistiinpanoja kirjoitellessa. Hieman kitkerä alkuun, mutta lämmetessä tuhdin maltainen ja sopivasti makea. Savustettua banaanikarkkia. Hieno erä.

Muinaisoluen kyytipojaksi modernin maailman kotkotuksia: Ameriikan Hirvi, 5,3%, american pale ale. Tuttu olut Lahden Suuret oluet, pienet panimot -tapahtumista ja muistelin, että aiempina vuosina katkeroa oli tösäytetty ihan kunnon kauha(kuormaaja)lla keittoon. Niin sitä oli nytkin. Erittäin tuore erä, kovin oli sameaa vielä, jopa NEIPA-mehumaisuutta ulkonäössä. Tomahawkin lyömää katkeroa oli sitten sen verta paljon, että vermontilaisia kauhistuttaisi. Mallas? Taustalla tuomassa balanssia, mutta hyvällä tavalla tasapainoton tapaus. Ja kuten paikalle myöhemmin saapunut olutmestari kertoi, niin katkerohumalointia oli laitettu tänä vuonna vielä hippunen ylimääräistä.

Syö

Syömään! Ruoka oli saapuessamme vielä hieman vaiheessa ja vanhan ladon sisuskalut tupruttivat valloittavan tuoksuista savua. Kun sitten lautasen kanssa buffetpöydän äärelle vihdoin käppäilin, niin syy selvisi heti: savukassler. Ja varmasti Liha Merosen mausteiset makkarat olivat tuoneet oman osansa sulotuoksuihin.

Kuva: Teemu Lahtinen

Pöydässä oli mm. vihersalaattia, jonka päälle sai heitellä suolakurkkuja, krutonkeja ja muuta vastaavaa. Salaatinkastikkeista sinappinen versio oli erinomaista, kelpaisi kotiinkin. Lämpimällä puolella lihojen lisäksi perunoita, jotka ikävä kyllä olivat hieman kumisia, sekä perus juureslisuke. Siinäpä ne oikeastaan.

Kasvissyöjille on tarjolla myös pääruoka, mutta se pitää pyytää erikseen. Sekasyöjille homma toimii sitten huomattavasti paremmin, niin kuin se vielä valitettavan usein tekee. Makkara oli laadukasta, parhaimmillaan sopivasti pinnalta kärähtänyttä ja ennen kaikkea maistuvaa. Päälle vielä sinappikonjakkia ja homma toimi. Savukassler taas keskeltä kivan pinkki, reunoilta rapea, vienon makea ja sopivasti savuinen. Tai noh, omaan makuun savua olisi voinut olla enemmänkin, mutta en todellakaan valita.

Ai niin, jotain wings-tyyppisiä kananpaloja oli myös tyrkyllä, mutta syystä tai toisesta skippasin ne, vaikka santsilautasen keräsinkin.

Juo

Maha oli tukossa, mutta pitihän sitä vielä juoda panimon sortimenttia läpi. Peura Pilsin tuoksussa oli jännää funkya, jotain hedelmää. Farmhouse sopinee terminä Hollolan Hirven yhteyteen mainiosti. Suussa hieman samaa, mutta kyllä se perinteinen pils ja varsinkin katkeron puraisu löysi tiensä perille. Ei kaikista puhtain, mutta maistuva.

Kuva: Teemu Lahtinen

Tummempaa täytettä lasiin, Hiidenhirvi oli myös tuttu aiemmilta vuosilta… Tai no, kaikki nuo olivat vähintään kertaalleen maistettuja, eli siitä ei tarvitse enää erikseen mainita. Niin, Hiidenhirvi oli taas kerran sen verta outo, että se oli hyvää. Marjaisuutta ja suklaakonvehtia, joiden päälle on ripoteltu tuhkaa. Black ale/porter on vain 4,7%, mutta silti tuhti kokonaisuus.

Vehnähirvessä oli paljon samaa kuin pilsissä, toki pienellä banaanitwistillä. Alun metallisuus kuoli nopeasti ja loppuun iskettiin pientä happamuutta hampaisiin.

Digestiivi

Mestari itse saapui paikalle, kun olimme jo tekemässä lähtöä, eli perse takaisin penkkiin ja kuunteluoppilaan hommiin. Sosiaaliseksi liukuvoiteeksi vielä se hanarivistön viimeinen olut, Kultainen Hirvi. Nimensä mukaisesti golden ale… Ei, taitaa enemmän kuitenkin kumartaa belgialaisen blondin suuntaan. Belgifunkya, tuhtia mallasta, pippuria sekä kypsää hedelmää. Ilkka Sipilän mukaan todellinen käsityöolut, ei käsityöläisolut. Kuten kaikki muutkin maatilapanimon tuotteet.

Kuva: Teemu Lahtinen

Retki oli oikein mukava ja opettavainenkin. Paljon kuuli sellaista tietoa, mitä ei ihan jokainen paikalle eksyvä asiakas tiedä. Pitänee käydä useammin visiitillä, vaikka sinne peltojen keskelle onkin hieman hankala päästä; jos ei autokyytiä ole tarjolla, niin suosittelen pyöräilyä tai bussimatkaa Hollolan Soramäkeen, josta kävelyä jää noin kilometrin verran.

Maaseuturavintola Hollolan Hirvi

http://www.hollolanhirvi.fi/www/

Aikkalantie 37, 15880 Hollola
info(a)hollolanhirvi.fi
040 -505 3357

Juttu julkaistu alun perin viime kesänä.