Orimattilan Hennaan –  Lahden moottoritien ja oikoradan varteen – rakentuu uusi kaupunginosa. Orimattilan kaupunginvaltuusto hyväksyi Hennan ensimmäisen vaiheen asemakaavan 8.12.2014. Ensitöikseen alueelle valmistui uusi rautatieasema, jonka vihkiäisiä vietettiin sunnuntaina 10.12. Henna ei ole suinkaan ensimmäinen matkustajaliikenteen rautatieasema Orimattilassa. Ensimmäisen asema valmistui jo 1900-luvun alussa kun kapearaiteinen rautatie Lahdesta Loviisaan otettiin käyttöön, virallisesti vuonna 1904. Sittemmin asema lakkautettiin, eikä Orimattilaan ole vuosikymmeniin ollut matkustajaliikennettä, lukuunottamatta kesäisiä höyryveturimatkoja.

Kun aiempi asema sijaitsi lähes Orimattilan keskustassa, Henna sijaitsee kaukana sieltä. Alue käsittää siis juuri valmistuneen uuden rautatieaseman, pääkadun Vanhan Helsingintien ja aseman välille, koulun ja päiväkodin tontin sekä asuinkortteleita.

Nyt oli vuorossa aseman vihkiäiset. Saavuin paikalle hyvissä ajoin, jolloin avajaisten järjestelyt olivat vielä käynnissä. Ajoin auton heti ensimmäiselle vapaalle parkkialueelle aseman viereen. Liikenteenohjaaja tuli kertomaan ystävällisesti, että alue on varattu mm. median edustajille. Huomasin tilaisuuteni tulleen, vilautin verbaalista Lahen Aikojen pressipassia, ja kerroin, että olen tekemässä juttua verkkolehteen. Sain jättää auton sille sijoilleen.

Ennen juhlajunan tuloa käyskentelin asmalla, tutkiskelin laiturit läpi ja fiilistelin aseman arkkitehtuuria, joka oli tietysti hyvin pelkistettyä. Terästä, betonia ja luonnonkiviä. Puuta oli ainoastaan kahdessa penkissä sekä linja-autopysäkkikatoksessa sekä valaisimissa. Radan ylittävä sillan kaari miellytti ja silta huojui mukavasti.

Juhlajuna saapui paikalle 12.39 ja tuolloin paikalla oli jo useita satoja ihmisiä sekä joulupukki. Tunnelma asemalla oli jo korkealla, kun junasta asteli arvovieraita, mm. liikenneministeri Anne Berner. Hänet piiritettiinkin eri medioiden toimesta. Itsehän en tällaiseen tarttunut vaan lähdin syömään. Pois ajaessani väkeä edelleen saapui paikalle ja Hennan pääkadun ensimmäinen ruuhka oli tosiasia.

Aluetta markkinoidaan lauseella: ”Moderni pikkukaupunki maaseudun rauhassa, melkein metropolissa”. Itseasiassa Henna kuulunee jo OECD:n määrittelemään Helsingin metropolialueeseen. Hennan kehittymistä on hyvä seurata täällä Lahdessakin. Hennasta on muodostumassa uusi isoin (ainakin suunnitelmissa) taajama Lahden ja Helsingin väliin. Tämä voi aiheuttaa pientä painetta kehittää Lahden radan vartta sekä antaa syytä miettiä miten Nastolan asemien potentiaalia pystytään hyödyntämään. Monia muuttohalukkaita Hennan sijainti varmasti miellyttää, loppu riippuu tietysti infran ja palveluiden laadusta.

Onneksi olkoon Orimattilalle! Nyt orimattilalaisetkin pääsevät notkumaan omalle asemalle. Muistetaan vaan talvella pukeutua. Lisäksi, näin kotiseututatuointien aikana, mielenkiintoista on se, kuka ottaa ensimmäisen Henna-tatuoinnin?

JAA
Edellinen artikkeliErja Lyytinen kevään Grand Blues Festivalin päätähdeksi
Seuraava artikkeliSaida Korkka verhoilee vanhaa kunnioittaen
Sauli Hirvonen
Sauli Hirvonen on syntyperäinen lahtelainen, kotiseutuaktiivi, joka tykkää puuhastella mm. Lahti-Seurassa, Päijät-Hämeen elokuvakeskuksessa, Lahden rautatieharrastajissa ja muissa yhdistyksissä. H än kirjoittaa Lahen Lehteä sekä taittaa ja toimittaa Hollolan Lahti -lehteä. Raksamiehen muita harrastuksia mm. osa-aikainen yrittäminen (eli) the puuhastelu) ja karate. lahenlehti.net instagram.com/saulihirvonen