Eduskuntavaalit ovat aivan nurkan takana ja vaikka Lahen Ajat pysyttelee poliittisesti (miltei) puolueettomana, niin jollain tavalla halusimme nostaa vaaleja pinnalle. Ehdokkaiden ulkoisiin habituksiin pureutuva ”naamaraati” onkin toteutettu pilke silmäkulmassa, emmekä halua kannustaa lukijoita tekemään äänestyspäätöksiään tämän tekstin perusteella.

Jutussa esiintyvät ehdokkaat pääsivät/joutuivat raatimme finaaliin tiukkojen esikarsintojen kautta.  Tiukkuus tarkoittaen sitä, että laitoimme kaikki lahtelaiset ehdokkaat riviin ensimmäisen googlehaun tuottaman kuvan mukaan ja pisteytimme heidät pelkkien kuvien perusteella. Alkusarja kamppailtiin vain yhden kuvan perusteella ja neljää finalistia ruodittiin sitten laajemman Google-haun kautta. Nimiä, puoluetta tai mitään muutakaan ei paljastettu etukäteen. Ne tiesivät, ketkä tiesivät. Loppukisaan valittiin kolme ehdokasta ”tositarkoituksella” ja yksi huumorivaihtoehto. Voitte itse päätellä, kuka on kuka.

Vieraaksi saimme ”pärstäkerroinraadin” teemaa kunnioittaen kauneusalan ammattilaisen Miia Tannerin, joka pyörittää sukunimeään kantavaa kauneussalonkia Rautatienkadulla.

Ja finalistimme, olkaa hyvät…


Harri Vastamäki, Suomen kansa Ensin

Raadin esikarsinnassa näkemä kuva

Jani: Kuvan perusteella hänellä on kaksi puolta. Tai siis saattaa olla.

Teemu: Persulta näyttää, ei jätä juuri arvailuille varaa. Toki voisi olla myös liivijengiläinen, sellainen vanhemman koulukunnan.

Jani: Kyllä, tai sitten vankilan sosiaalityöntekijä…

Teemu: …joka on itsekin kulkenut ”kovan reitin” nykyiseen asemaansa. Eipä tosin toi rajat kiinni -aspekti estä sitä, ettei hän voisi olla myös sosiaalityöntekijä. Toivon tietty, ettei näin ole.

Jani: Viikset vetävät viikseen, eli hän voisi olla myös ”nallekarhuhomo” naamakarvoituksen perusteella.

Teemu: Totta! Selkä täynnä paksua mustaa, tai jo hieman harmaantunutta, karvaa, joka kimaltelee öljystä.

Miia: Kyllä mä vähän haluaisin mursumiestä freesata, aivan liian resuisen näköinen näinkin virallisessa yhteydessä.

Jani: Kuva on muuten napattu Etelä-Suomen Sanomista, että lehteenkin on päästy.

Teemu: Taitaa olla Hakkapeliitta-patsaalta napattu, jossa on ollut pari näitä Marco de Witin, eli Cacca-Marcon, ”skriimiporukoiden” kokoontumisia. Kunnon uuvatteja kyllä koko sakki.

Jani: Otetaanko sitten pistekierros, minä voin aloittaa.

Arvosanat

Jani: Jos ajatellaan ihan puhtaasti eduskuntahommaa, niin… Joka vaalipiiristä varmasti tarvitaan se yksi tai kaksi huumorihakkaraista. Mutta jos niitä alkaa olemaan liiankin kanssa, niin kyllä se sitten jo vahingoittaa eduskunnan uskottavuutta. Jos sellaista nyt ylipäätään enää on. Selvästi tälle porukalle Suomi merkitsee paljon, mutta väärällä tavalla. Pisteet Kummeli-arvosta.

1,2 / 3

Teemu: Mä oon siinä mielessä samaa mieltä sun kanssa, että liika voi olla liikaa. Mutta esimerkiksi tää kyseinen tyyppi näyttää huumoriukolta ja jos sellainen pääsee eduskuntaan, tai sellaiset, niin se tekee tästä öyhöttäjäporukasta vielä idiootimman oloisia.

1,5 / 3

Miia: En mä kyllä pysty ottamaan mitenkään päin vakavasti tuollaista tyyppiä. Ja tosiaan, jos siellä alkaa olemaan liikaa näitä pellekerholaisia, niin ei se ole hyvä asia. Vaikka ne joskus hyvät naurut tarjoavatkin. Edes jotain pientä luotettavuutta pitäisi ehdokkaasta herätä.

1,2/3

YHTEENSÄ: 4,0 / 9


Nelli Nevala, Vihreät

Raadin esikarsinnassa näkemä kuva

Jani: Mehän olemme puoluetovereita, että olen hieman jäävi arvostelemaan.

Teemu: Mutta sähän et äänestänyt Nevalaa finaaliin, joten pidit tietyn hajuraon ”omiisi”.

Jani: No joo, totta. Eipä nämä Googlen kuvat paljoa eroa tuosta virallisesta kuvasta. Hyvin tasaista suorittamista.

Teemu: Niin, hän on hän. Olen ehkä ainakin vilaukselta nähnyt Nellin jossain mun järjestämässä oluttapahtumassa ja nyt kun mietin, niin olemme ehkä myös Instagram-tuttuja. Ei ihme, että äänestin tutun näköistä ihmistä jatkoon.

Jani: Mietin tässä, että onko hän hieman liian nuori ja turmeltumaton vielä eduskuntaan.

Teemu: En tiedä nyt näin pelkän kuvan perusteella tarkkaa ikää, mutta vissiin vähän päälle kaksikymmentä. Ei sillä ole mulle väliä. Ja jos eduskunnan pitäisi olla läpileikkaus kansasta, niin kyllähän siellä nuoriakin ihmisiä pitää olla.

Jani: Voiko olla liian nuori?

Miia: Kyllähän se riippuu ihan henkilöstä itsestään.

Jani: Mutta pitäisikö olla kokemusta enemmän ihan elämästä ja asunut ehkä useamman vuoden pois äidin helmoista? En minä tiedä. Varmasti Nelliltä kyllä se pedantti eduskuntatyö luonnistuu, ei siinä.

Teemu: Monella on yhä se käsitys poliitikoista vanhoina äijinä. Voin vaan kuvitella, miten monella menee verenkeitin päälle nuorista, ja varsinkin nuorista naisehdokkaista. Se on ihan hiton hyvä juttu. ”Sota on muutosta…” Diversiteettiä pitää olla eduskunnassa, iässäkin.

Miia: Pojankloppihan toi Janikin on vielä politiikassa, heh.  Ja olen samaa mieltä, että monen ikäisiä ihmisiä pitäisi olla edustamassa monen ikäistä kansaa.

Jani: Kyllä, kyllä. Hyvä pointti on myös se, että kun kaikkia ei voi ikinä miellyttää, niin pitää tehdä kompromisseja. Jos on useammasta ikäryhmästä kompromissin tekijöitä, niin myös se juuri opiskelunsa lopettanut tai ensiasuntonsa ostanut edustaja voi saada paremmin mielipiteitään esille. Onhan se melko mahdoton tilanne, jos eläkeikäiset kahdeksannen kauden rivipoliitikot päättävät nuorten asioista.

Arvosanat

Teemu: Miellyttävän, ”oikealla asialla olevan” ja tutun näköinen ihminen, ehkä tuttu myös jostain olutkinkereistä.

1,8/3

Miia: Kaunis ja huoliteltu. Molemmat seikat herättää luottamusta. Myös pehmeän ja helposti lähestyttävän näköinen nainen.

1,8/3

Jani: Vaikka tunnen henkilön, niin yritän nyt osata arvostella vain kuvia. Nuori ihminen kun on kyseessä, niin mennään tämmöisellä kouluanalogialla: ei kympin tyttö, joka on jo vähän liian nörtti lähestyttäväksi. Vaan juuri se ysin tyttö, joka hoitaa hommansa aina hyvin, mutta jonka kanssa voi älyllisesti keskustella. Trendikkäästi myös ”likaisen näköistä” väriä päässä.

1,8/3

Teemu: Löytyy myös kipparihattua ja R/H-paitaa.

YHTEENSÄ: 5,4 / 9


Sonja Falk, Kristillisdemokraatit

Raadin esikarsinnassa näkemä kuva

Jani: Täältähän löytyy monelta aikakaudelta kuvia. Tai ainakin näyttää siltä.

Teemu: Nyt pitää sanoo, ettei herätä mitään tuntemuksia. Hän näyttää poliitikolta, sellaiselta harmaalta massapoliitikolta. Tanttamainen tyyli, neutraali kampaus, enkä voi sietää karvakauluksia takeissa.

Miia: Poliittisesti korrekti hius.

Jani: Mulla tulee rauhoittava tätifiilis alkuun, mutta se ei kanna ihan loppuun saakka.

Teemu: Tossa yhdessä kuvassa lähtee selvästi yläfemmat menemään, joten pientä yritystä on räväkkyyteen.

Miia: Rauhallinen ”kyllä nää hoidetaan” -tyyppi, joka kuitenkin osaa tiukan paikan tullen ärähtää.

Jani: On siellä lempeyttäkin. Eli ei kuitenkaan sellainen kylmä poliitikko. ”Tein juuri pannukakkua. Tulkaa syömään, niin kerron teille samalla politiikasta, tai jumalasta.”

Miia: Mä oon ihan samaa mieltä! Nään ton skenaarion.

Jani: Hyvin opeteltu hymy, mutta onko hänellä kuitenkaan aina niin kivaa?

Teemu: Totta, ihan sama hymy joka kuvassa. Osaava brändivalmentaja ollut, joka on onnistunut brändäämään hänet tylsäksi.

Miia: Helmikorutkin on vähän täti.

Teemu: Ei sillä, ymmärrän toki, että tietynlainen tylsyys herättää monissa luottamusta. Vaihdapa tohon tilalle tribaalipaita ja metrohousut!

Arvosanat

Miia: Jaa-a, tää on paha. Googlen kuvakavalkadi muutti mun mielipiteitä. Kyllä mä silti pistän tälle hyvät pisteet.

2/3

Jani: Nyt kun näitä kuvia näki enemmän, niin pääsen kiinni siihen Teemun mainitsemaan poliitikon ulkonäköön. Opetellun näköistä poseeraamista, mutta kun tiedän henkilön ennalta, niin löytyyhän sieltä se pullan tuoksuinen äitihahmokin.

1,5/3

Teemu:

1/3

YHTEENSÄ: 4,5 / 9


Virpi Siltala, Keskusta

Raadin esikarsinnassa näkemä kuva

Jani: Olisiko pitänyt valita joku muu!?

Teemu: Ei, varsinkin toi kolmas kuva on kyllä kunnon tykittelyä.

Jani: Aikuislukion luokkakuvasta napattu.

Miia: Hän voisi olla myös sen luokan opettaja ulkonäön perusteella.

Teemu: Tulee mieleen myös joku kypsempien neitien tai rouvien missikisa. Jotenkin vähän jämähtänyt tyyli. Ysärin alkua tarjoaisin.

Miia: Tästä löytyy sitä pullan tuoksua.

Jani: Nyt jumittuu katse kyllä tähän yhteen kuvaan. Virpi voisi aivan hyvin olla vetämässä karaokea päivähönöissä Tonttilan Pikku Hukassa. Aikuinen nainen mä oon…

Teemu: Mähän valitsin hänet jatkoon drinkkikuvan perusteella, joten täysin mahdollinen skenaario. Monipuolinen ehdokas sinänsä, kun on pullaa ja päiväkännejä.

Miia: Onko se hyvä vai huono juttu?

Teemu: Poliitikolla ehkä huono. Tälle raadille hyvä.

Jani: Muahan ei saatu drinkeillä huijattua. Sitä en tiedä, miten pahaisia viinapirulaisia te oikein olette…

Teemu: Hep!

Jani: Olisiko hän kuvien perusteella sitten hyvä poliitikko? Kyllä mun mielestä.

Teemu: Miksei. Yksi kuva on ehkä enemmän paikallispoliitikko, toinen taas kansanedustaja.

Miia: Niin on joo.

Teemu: Mulla herää hänestä tunne, ettei meidän poliittiset näkemykset, tai monet muutkaan näkemykset, yksinkertaisesti kohtaa.

Miia: Mulla on ihan sama fiilis.

Jani: Ei tämä minunkaan ehdokas kyllä ole, vaikka hänellä drinkin sijaan olisi Jallu-pullo edessään.

Miia: Vähän hämää, kun ei oikein saa kiinni mistään. Liian erilaisia kuvia. Edellinen oli niin tasainen.

Arvosanat

Jani: Mulle jäi se Tonttila vaan päähän pyörimään. En äänestäisi.

1,1 / 3

Teemu: En äänestäisi itsekään, mutta drinkkikuvan takia enemmän kuin edelliselle.

1,2 / 3

Miia: Liian muuttuva nainen. En tiedä uskoisinko vai en.

1,1/3

Teemu: Poliittinen kameleontti.

YHTEENSÄ: 3,4 / 9


ARVOSTELURAADIN SARJATAULUKKO:

1. Painovoima Bites 6,75
2. Janne Ahonen 6,3
3. Cheek: Huligaani 6,1
3. Likolammen uimaranta 6,1
5. Mytäjäisten uimaranta 5,9
6. Teuvo Valo: Terveiset Lahdesta: 5,65
7. Immilän Myllykahvila 5,55
8. Nelli Nevala, Vihreät 5,4
9.  Juice & Mikko: Keskiyön erikoinen: 5,3
10. Toni Nieminen 5,2
10.  Mukkulan uimaranta 5,2
12.  Snowmen: Lahti by night: 4,95
13. Green Grass Cafe: 4,65
14. Sonja Falk, Kristillisdemokraatit 4,5
15. ENRP : 187 : 4,3
16. Harri Vastamäki, Suomen Kansa Ensin 4,0
17.  Arttu Lindeman: Mainstreamflownjuntti: 3,6
18. Virpi Siltala, Keskusta 3,4
19. Möysän uimaranta: 3,2
20. Jari Puikkonen 3,1
21. Hello! Kesäterassi: 2,4