TEKSTI JA KUVAT: JANI PETTERI UHRMAN
jani.uhrman(a)lahenajat.fi


LUE MYÖS: VESIJÄRVEN YMPÄRIAJO 1/4
LUE MYÖS: VESIJÄRVEN YMPÄRIAJO 2/4

Kurhila-Vääksy

Kohti kanavaa
Matkaan oli kulunut aikaa luvattoman paljon ja iltapäivä oli ehtinyt jo pitkälle. Lähestyessäni Kurhilaa pääsin jatkamaan matkaani kevyen liikenteen väylällä, jonka muistin jatkuvan aina Lahdentielle saakka. Kinttupolku ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta ajatus onkin tärkeintä.
Edellisvuonna olin pysähtynyt Kurhilassa kivaan maalaiskahvilaan teelle. En uskonut kesäkahvilan kuitenkaan olevan enää näillä kellonlyömillä lauantai-iltana auki,  joten painoin kylmän viileästi Kurhilan ydinkeskustan virkaa toimittaneen risteyksen ohi. Viimevuotista kahvilaa vastapäätä bongasin myös toisen kahvilan mainoskyltit. Melkoisen kosmopoliittia kahvittelukansaa ovat siis nämä Kurhilalaiset mitä ilmeisimmin.
Heti risteyksen jälkeen huomasin ilokseni Kurhilan koulun pihalla lapsia pelaamassa jalkapalloa. Pihapelit lämmittävät aina lajiromantikon mieltä. Lapset huusivat jotain perääni. Onneksi en kuullut mitä, näin minulle jäi illuusio siitä, että se oli jotain mukavaa ja kannustavaa.

Kurhilasta pääsi valtatie 24:lle siis erillistä kevyen liikenteen väylää pitkin. Kurhilan risteyksestä Vääksyyn päin joutui taas parin kilometrin ajaksi tien penkalle. Loppumatka Vääksyyn sujahti hyväkuntoisella kävely-/pyörätiellä.

Vedenjakajalla nousi tie pystyyn

Vääksy on kirjaimellinen vedenjakaja, sillä tämä Asikkalan keskuskeskittymä jakaa Vesijärven ja Päijänteen tarjoten kanavaa pitkin pääsyn järvestä toiseen. Vääksyä lähestyttäessä saattaa Vesijärven veden nähdä kimaltelevan puiden lomasta oikean käden puolella.


Olin jo asennoitunut aivan kanavan kupeessa sijaitsevan Kanavan Kunkun terassiin ja tarjontaan. Viime vuonna muistelin syöneeni täällä pitsan tasoa ok, joten se saisi toimia tälläkin kertaa. Kanavalle saavuin voimakasvolyymisen Rock-musiikin saattelemana. Ehdin jo hetken luulla Vääksyn tarjoavan tänään festivaalimuotoista livesoitantaa, mutta musiikki kantautuikin kanavassa lipuneesta matkustajalaivasta, jossa oli joku puolen euron Popeda pistämässä parastaan.

– Jos sun lysti on niin huuda tottakai
– TOTTAKAI, vastasi yleisö.

Kanavan silta on muuten nyt huoltotöiden takia pidempiä jaksoja päivittäin ylhäällä. Sen johdosta kanavan ylittäminen onnistuu ainoastaan kanavan porttien päällä kulkevien kapeiden väylien kautta. Vinkkinä fillarilla ylittämistä hamuaville: nosta pyöräsi etupyörä ilmaan ja keula kulkuväylän kaiteiden yläpuolelle. Näin mahdut kulkemaan mutkittelevaa käytävää pitkin eikä pyörän sarvet haraa vastaan. Vääksyn pääsee ohittamaan myös valtatietä myöten, mutta tällöin joutuu koukkaamaan jonkin matkaa takaisin päin, mikäli haluaa aistia kauniin kanavanseudun.

Vääksy, ympäriajon Bermudan kolmio

Vääksy tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja ruokailuun ja variaatioita tauon pitämiseen. Kun nyt sanon runsaasti, tarkoitan runsaasti verrattuna ympäriajon muihin taajamiin. Ei se nyt mikään Las Vegas ole, mutta saattaa koitua varsinaiseksi Bermudan kolmioksi uupuneelle ympäriajajalle. Varsinkin jos meno tuntuu siinä määrin takkuiselta, että on ruvennut jo harmittamaan, saattaa “yhdet vielä” tuntua hyvinkin paljon lempeämmältä vaihtoehdolta kuin välitön “hi ho Silver”. Pieni pelon kipinä kytikin siitä, että tämä pikkukylä saattaisi tänään koitua katiskakseni.

Kovaa peliä kunkussa

Astuin sisään Kanavan Kunkkuun. Yllättävän kuumaksi ja aurinkoiseksi äitynyt päivä oli houkutellut tähän Vääksyn ruokarysään muitakin. Odotin tiskillä kiltisti vuoroani ja koitin muistella viime vuodesta minkä kaltaisia pitsanrieskoja Kunkun listoilta oikein löytyikään. Olin juuri pääsemässä juttusille sirpakan ravintolatyöntekijän kanssa, kunnes orastavan asiakassuhteemme vehreään puutarhaan luikerteli kavala kärmes. Valloittajakansan kielellä puhunut rouvashenkilö katsoi oikeudekseen kiilata kysymättä väliimme säätämään muutoksia aiemmin tekemäänsä ruokatilaukseen. Katsoin kiilaajaa puolituimasti ja lausuin äänettömän kirosanan. Katsoin myyjää. Katseemme kohtasivat ja kaljanlaskija teki valintansa. Se ei kohdistunut minuun.

Otin kasvoilleni loukkaantuneen koiranpennun ilmeen ja mutisin partaani. Kiilaajan ruokatilauksen ropaamiseen tarvittiin arviolta kolme minuuttia, joka tuntui kuivakurkkuisen ja nälkiintyneen matkaajan helteen hämärtämässä ajantajussa puolelta tunnilta. Aikaa oli joka tapauksessa tarpeeksi, jotta sain tehtyä tuohtuneen päätökseni olla kantamatta rahojani kyseiseen puljuun. Tai oluen verran taivuin kuitenkin heti kantamaan, mutta pitsani natustaisin ehdottomasti toisaalla.

Imaisin protestikaljani terassilla pikatahtiin. Kysyin parilta lauantai-illan viettäjältä Vääksyn muista ruokailumahdollisuuksista. Ostoskeskuksella oli kuulemma pitsakebab ja Päijänteen puolen venesataman Majakkapaviljongilla “jotain” tarjolla. Pari viikkoa aiemmin ko. paviljongilla vierailleena tiesin, että sieltä saisi ainakin pitsaa. Kysyin tyypeiltä myös Vääksyn muista huvielämän mahdollisuuksista. Harmikseni sain kuulla Anianharjulla sijaitsevan Pub Kaprokin lopettaneen toimintansa. Se oli suoraviivaisen rehellinen lähiöbaari hieman Vääksyn keskustan ulkopuolella. Minulle kerrottiin, että ostoskeskuksella sijaitsee nykyään “joku baari”.

Siellä saisin siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pitsan sekä oluen kantamatta enää ropoakaan ravintolaan, jossa minut sivuutettiin julmasti jo alkumetreillä. Olinko pikkumainen äänestäessäni jaloillani Kunkkua vastaan? Ehkä. Janoisena mies on kuitenkin haavoittuvainen ja koin että minulla on siihen nyt täysi oikeus. Ensi kertaan mennessä kaikki on kuitenkin varmasti jo unohdettu ja voimme aloittaa Kunkun kanssa puhtaalta pyödältä.

Ulkona syömässä

Nyt pedaalit kuitenkin taas pyörivät. Määränpäänä oli Vääksyn kaupallinen keskittymä. Tai sen jäänteet. Varmuudella tiesin ostarilla sijaitsevan sekä K- että S-kaupan. Muusta palvelutarjonnasta ei tietoa sitten ollutkaan. Vihjatut palvelut sieltä kuitenkin löysin. Pitsakebab oli nimeltään Oinas ja pubi kantoi nimeä Bar 16. Otin Oinaasta sienillä, sipulilla ja runsaalla juustolla vuoratun lätyn mukaani ja istahdin parin lauantai-illanviemän tavoin ostarille murkinoimaan.

Ostoskeskus oli toden totta näivettynyt ja autioitunut. Ne liiketilat, jotka eivät olleet tyhjinä taisivat olla seurakunnan työpajoja ja kahvihuoneita. Tilaa oli kyllä paljon. Veikkaisin, että parhaina päivinään Vääksyn keskustassa on toiminut jos jonkinlaisia putiikkeja.

Hieman etäämmällä ruokaillut parivaljakko oli jo selvästi pidemmällä illassa ja heidän keskustelunsa alkoi erehdyttävästi kuulostaa riidalta. Sanasodan seurausta tai ei, miehet jatkoivatkin matkojansa lopulta omiin suuntiinsa. Viimeistelin oman ateriani ja taittelin pitsalaatikkoni roskikseen, kuten tein myös näiden taistelevien ukkometsojen laatikoille.

Keskustassa  lähiöpubissa

Hakeuduin kohti rakennuksen toisella puolella sijaitsevaa Bar 16:ta. Astuin sisään, sipaisin tiskiltä oluen ja istahdin laajahkon katetun terassin ainoaan vapaaseen pöytään kerätäkseni voimia Vääksy-Lahti -väliä varten.

Hakiessani tiskiltä santsikuppia oli pöytääni ilmestynyt kaksi miespuolista henkilöä. Jos nyt nätisti halutaan ilmaista, niin he näyttivät perinteisiltä 20 vuoden kesälomaa viettäviltä vääksyläisiltä. Miehenkuvat olivat aloittaneet äänekkään keskustelun minun kansallisuudestani ja etnisestä alkuperästäni. Luulin ensin, että keskustelun motiivina oli minun provosoimiseni. Hetken kuunneltuani otin kuitenkin rennon nojan taakse ja pyrin nauttimaan keskustelusta. Yritin tarjota myös omaa asiantuntijalausuntoani debattiin, mutta mielipiteelleni ei laskettu minkäänlaista arvoa. Aivan kuin minulla ei olisi ollut ääntä laisinkaan. Tilanne oli sanalla sanoen absurdi ja hieman huvittava. Maassa kuitenkin pitää toimia maan tavalla, ajattelin, ja jatkoin alkuasukkaiden neuvottelun seuraamista kiltisti sivusta.

“Turkista, tai jostain sieltä päin”, taisin erottaa kiivaan keskustelun lopputulemaksi. Otin asiakseni osallistua vielä keskusteluun tokaisten selvällä suomen kielellä olevani “ihan tosta vierestä,  Lahesta”. Tästä seurasi epäuskoista jatkotivausta siitä, että mistä minä olen “oikeasti”, ja ettei sillä ole mitään väliä, vaikken Suomesta olisikaan. Luovutin. En halunnut enää hämmentää soppaa kertomalla olevani oikeasti Ruotsissa syntynyt lahtelaisten vanhempien vesa.

Hengitin kepun nieluuni, nappasin laukun olalle ja kävelin ulos baarista. Aiemmin tiskillä hengaillut portsarihahmo oli jo siirtynyt ovelle kyttäysasemiin iltaa varten. Ryhmä “iltapukuisia” tähtisumuja tuli minua vastaan poistuessani ravintolasta. Toivotin heille mukavaa iltaa ja ratsastin Monarkillani kohti auringonlaskua.

LUE MYÖS: VESIJÄRVEN YMPÄRIAJO 1/4
LUE MYÖS: VESIJÄRVEN YMPÄRIAJO 2/4