TEKSTI JA KUVAT: JANI PETTERI UHRMAN
jani.uhrman(a)lahenajat.fi
KESANTO-KUVAT: JARKKO JÄRVELÄINEN


LUE MYÖS: VESIJÄRVEN YMPÄRIAJO 2/4

Lähtemättömästi Suomen suveen kuuluvia asioita ovat muun muassa jätski, hyttyset, kesäloman odottaminen, mökkeily, järvessä uiminen, säästä purnaaminen, grillaaminen, festarit, kesäloman jälkeinen masennus ja mansikat. Nämä ainakin voitaisiin listata suomalaisten kollektiivisiksi kesäkliseiksi. Jokaisen individuaalin kesään kuuluu tietysti tottumusten ja traditioiden myötä hieman erilaisia asioita. Yhdelle Ruisrock on jokavuotista kauraa, toiselle taas suven määre täydentyy vasta perinteisen mökkimälväyksen tai purjehdusreissun jälkeen.

Itse olen rakentanut oman kesäperinteeni Vesijärven ympäriajosta. Perinteeksi sitä voi kai jo kutsua, kun tämänvuotinen urakka on järjestyksessään jo kolmas peräkkäinen. Ympäriajo ei ole haastavuudeltaan pyöräreittien musta rinne, eikä se vaadi liiemmin ennakkovalmisteluita. Vain fillarin, muutaman tunnin aikaa, positiivis-sävytteisen sääennusteen ja ripauksen urheiluhenkeä.

En ota reissua niinkään urheilun kannalta, vaan teen sen ennemminkin fiilistelyn ja kotiseutumatkailun vuoksi. Lahtelaisille läheistä ja tärkeää Vesijärveä tulee yleensä tarkkailtua hyvin suppeasta vinkkelistä (sataman terassilta tai mökiltä), joten on hyvä välillä ottaa kokonaiskuvaa hieman paremmin haltuun. En pistä kelloa raksuttamaan tai sykemittariä pöhisemään lähtiessäni matkaan, ja tauot venyvät tuntemusten sekä kulloisenkin janon/nälän mukaan usein jopa tunnin/tuntien mittaisiksi.

Ympäriajolla voi nähdä vilauksia Vesijärvestä

Jos kuvittelet Vesijärven ympäriajon olevan järvimaisemalla romantisoitu hiusten hulmutus rantaviivaa pitkin, niin tässä vaiheessa on valitettavasti tuotettava karvas pettymys. Enkä nyt tässä viittaa kenenkään hiusten runsauteen tai niiden puutteeseen. Itse järvi nimittäin vilahtelee näköpiirissä reitillä hyvin harvakseltaan ja suurin osa matkasta painetaan ihan tavallisella suomalaisella maaseudulla peltojen keskellä. Kauniita ja hienoja seutuja toki.
Varsinkin ”kuivaksi takakaarteeksi” kutsumani muutaman kymmenen kilometrin matka Hollolan kirkolta Asikkalaan on Päijät-Hämäläistä maaseutua kauneimmillaan. Hyvässä ja pahassa. Muuta siellä ei sitten juuri olekaan.

Reitti on kokonaispituudeltaan noin 70-80 kilometriä, eikä se siis maastonkaan puolesta ole mikään raaka suoritus. Minulla nousee perse penkistä vain pariin otteeseen ja minä sentään ajan keskiraskaalla yksivaihteisella Monarkilla. Modernilla vaihdepyörällä ei tunnu missään.

Päätös vuosittaisesta kierroksesta syntyi nopeasti

Päätöksen tämän kertaisesta lauantai-fillaroinnista tein perjantai-iltana mökillä. Saunakaljan vaikutuksen alaisena, kuinkas muutenkaan. Vesijärven rannalla, kuinkas muutenkaan. Kalenterissa oli lauantaille tarjolla pelkkää eioota ja sääennuste näytti puoliaurinkoista. Mikä ettei! Myyty!

Alunperin ajattelin lähteväni reissuun viimeistään puoliltapäivin, mutta se jäi lopulta vain kauniiksi aatokseksi. Hidas lauantaiaamu mökillä, ja pyörälle vielä suoritettavat huoltotoimenpiteet pitivät huolen siitä, että starttasin Karistosta reilu tunnin myöhässä, hieman kello 13 jälkeen. Pyörän takarenkaan ulkokumi oli ollut arveluttavassa kunnossa jo pitkään, joten hain Karisman Tokmannilta kaupan prameimman pistosuojatun kumin, vaihdoin sen alle ja polkaisin matkaan.

Olen aina kiertänyt järven myötäpäivään, kohti Hollolan kirkkoa lähdin myös nyt. Tämän kertainen Vesijärven rundi tosin starttasi Sopenkorpeen suuntautuneella Karisto-Kesanto -etapilla. Tyypit olivat vääntäneet todella upeat puitteet Kesannoksi nimeämäänsä paikkaan Sopenkorveen. Sinne oli järjestetty lauantaipäivälle UGH! -nimikkeellä kulkenut kompakti livemusa-fiilistely -kinkeröinti, joka siirtyisi illan pimetessä Loviisankadun neonvalojen loimeeseen Tirra-Torveen. Olin määrittänyt tavoitteekseni palata kierrokselta Lahteen viimeistään näiden iltabakkanaalien starttaillessa.

Karisto-Kesanto:

Avajaismalja Sopenkorvesta

Karisto-Matkakeskus on minulle työmatkana jokapäiväistä kauraa. Ensin Karismalle, siitä Tonttilaan ja Möysän kautta Matkikselle. Tällä kertaa vielä ekstrana pujahdus Mytäjäisiin ja siitä edelleen Sopenkorpeen. Kaupunkiliikenteessä luoviminen on varmasti monelle muullekin niin tuttua, että käytän tämän kappaleen merkit kehuakseni tätä jo mainittua Kesantoa ja siellä järjestettyä tapahtumaa. Vau!

Tunnen pari Kesantoa toteuttanutta ja puuhannutta henkilöä sekä heidän kavereitaan. Olen siis kuullut siitä jonkun verran. Ehkä en kuitenkaan tarpeeksi, sillä en silti oikein tiennyt mitä paikalta odottaa. Kesannolle saavuttaessa olo olikin enemmän kuin hämmentynyt, kaikessa sen hyvässä merkityksessä. Parhaat päivänsä nähnyt teollisuusroso ja sen läpi puskeva luonnon vihreys tarjosi todella upean kombon. Kesannon esiintymislava, terassi, istumapaikat sekä baari-/myyntikoju oli rakennettu todella upeasti miljöötä kunnioittaen. Porukkaa oli saapunut paikalle mukavasti ja tunnelma oli vähintäänkin lämminhenkinen.
Hienoa duunia niiltä, jotka tämän takana ovat hääränneet. En uskalla mainita nimiä, koska tiedän etten kuitenkaan osaa nimetä kaikkia. Tiedätte keitä olette.
Toivottavasti Kesannon tarina jatkuu vielä sittenkin, kun kaupungin virastoissa ja päättäjätahoilla tajutaan, että a) täällä on ihmisillä kivaa ja b) tästä saattaa olla jollekin jotain hyötyä. Antaisi vähän toivoa paremmasta kieltosuomessa vuonna 2017.

En vieläkään tarkalleen tiedä miten Kesanto toimii. En ole varma onko se olemassa vain tapahtumien aikaan, vai voiko sinne mennä pöllöilemään koska tahansa? Vahva suositus kuitenkin ko. paikalle viimeistään sitten, kun siellä seuraavan kerran jotain tapahtuu. Toivottavasti Kesannon esimerkki muutenkin kannustaa myös muita lahtelaisia hyödyntämään vanhaa entistä voimakkaammin ja päättäjiä antamaan moiseen lupia. Vanhan kierrättämisessä (ja kansalaisaktivismissa) on voimaa.

Kesanto-Messilä:

Vihdoin kohti rantaa

Hitusen jo harmitti siinä Kesannon lämminhenkistä meininkiä ja kylmähenkistä olutta siemaillessa, että olin luvannut itselleni iloa ja riemua ympäriajon muodossa. Oman itsensä kusettaminen on kuitenkin niin helppoa, etten viitsinyt edes vaivautua. Siirrytään siis pyörän selkään ja järven äärelle. Se käy Sopenkorvesta käsin kaikista mukavimmin satamaradan vartta pitkin. Tai käy normaalisti oikein mukavasti ja kätevästi, mutta nyt kävelytieltä oli poikettava Lahti-hallin kohdalta Svinhufvudinkadulle, koska maata tongittiin ja kaapelia asennettiin. Pian pienet esteet oli kuitenkin kierretty, ja laskeuduin Vesijärven rantaan lopulta Vene-Tauriaisen kohdalla.

Muistojen tiellä Jalkarannassa

Rantaväylä on vanhana jalkarantalaisena minulle varsin tuttu baana. Siitä on tullut ajettua ja käveltyä mäkäräiset hampaankolossa sen tuhannen kertaa. Pallaksenrantaan on tullut lisänä piskuinen kävelysilta ja kadut on pommitettu hanhenpaskalla, muuten ihan sama kokemus kuin pentuna.

Myllysaaren Kommodorissa on taas kesäistä ravintolatoimintaa ja se on muutenkin yksi suosikkipaikoistani Lahdessa. Päätin kuitenkin polkaista kylmästi ohi tämän Vesijärven vehreän keitaan, koska Kesannolla oli vierähtänyt nyt tovi ylimääräistä.

Samasta syystä sivuutin myös Ravintola Karandan Kiikkulassa. Rakennukseen, jossa Karanda sijaitsee, minulla on hyvin lämmin ja pitkä suhde. Muistan pikkupoikana hengailleeni fillarilla siinä vieressä, kun tuon Legendaarisen Jalkarannan Rosson pytingin peruskiveä muurattiin. Muistan myös tuolloin hämmästelleeni ”Ossiksi” kutsutun vähän isomman jannun käsittämätöntä kykyä keulia fillarillaan huomattavan pitkiä matkoja. Tai ainakin ne silloin tuntuivat hyvin pitkiltä. Rosso tarjosi vuosikausien ajan lahtelais-italialaisen kokemuksen niin paikallisille kuin Messilän skimba-jupeillekin.

Takapihat tutuksi kankareiden välissä

Nyt pystyin kuitenkin ohittamaan entisen Messipubin seireenien kutsuhuudon ja jatkamaan matkaa tiukasta Vanhajalkarannantien noususta huolimatta ilman välihuikkaa. Kiikkulan kasvattina katsoin T-Market Ahtinsuperin… anteeksi, siis S-marketin jälkeen kaihoisasti oikealle ja pyyhkäisin metsän keskelle kohti Rautakankaretta.
Rautakankareelta on mahdollisuus nousta suoraan Jalkarannantielle tai ajaa luonnonläheisemmin Korpikankareen kautta. Minä seurasin kuuliaisesti merkittyjä pyöräilyreittejä ja eksyin risuiselle kinttupolulle ajelemaan ihmisten takapihojen läpi. Sori vaan. Parin mutkan kautta löysin kuitenkin itseni Jalkarannantieltä, Korpikankareen kohdalla, lähellä Lahden ja Hollolan rajaa.
Tie alkoi hetipian viettää alaspäin. Ja koska samaista mäkeä oli taannoin laskettu ostoskärryllä Messilän juhannusfestareille, tiesin ettei ennen taukopaikkaa tarvinnut enää hikeä vuodattaa. Hyvä näin, koska kankareiden välimaastossa harhaillessa oli jo jano päässyt yllättämään. Pieni kesäinen tuulenvire kantoi korviini rannasta Jari Sillanpään Satulinnaa hieman raffimmalla höyläyksellä, kun laskettelin n. 35 kilometrin tuntinopeudella kohti tätä vireää camping-aluetta.

Kesäpäivän iloja Messilässä

Messilässä näytti olevan lauantai-iltapäivän ilot ylimmillään. Lapset ja äidit ilakoivat rannalla, äijät tuijottivat autourheilua baarissa. Ja ne joita ei rantajellostelu tai brömbröm napannut, lauloivat karaokea baari-/huoltorakennuksen sisäpihan terassilla. Kerrassaan mukavan ja lämminhenkisen oloinen kesämesta, jota en ollut nuoruuteni villien beachvolley-vuosien (joita ei ollut) jälkeen kunnioittanut visiitilläni. Paitsi tietysti pikaisesti ympäriajojen yhteydessä. Aiemmin olen kuitenkin ollut liikkeellä sen verran varhaisemmilla kellonlyömillä, etteivät Messilän ilot ole vielä päässyt huippuunsa. Pitääkin joskus painaa tämä route ”väärin päin”, jotta pääsee tsekkaamaan myös Messilän iltameiningit.

Otin kaksi isoa, oluen ja veden, ja menin kuuntelemaan lahtelaista kansanmusiikkia eli karaokea. Tango oli täällä pop, olut tip-top ja sandaalin kannat kop. Messilä tarjosi Kesannon jälkeen jo toisen positiivisen kokemuksen peräjälkeen. Tosisuomalainen ajattelisi viimeistään seuraavan eteen tulevan asian rysähtävän sadepilvenä niskaan, mutta itse ajattelin ettei kahta ilman kolmatta ja suuntasin toiveikkain mielin kohti Hollolan kirkonkylää.

Jatkuu…
LUE MYÖS: VESIJÄRVEN YMPÄRIAJO 2/4