TEKSTI JA KUVAT: TIITU SAASTAMOINEN
tiitu.saastamoinen(a)lahenajat.fi


Monikulttuurisuus puhuttaa kovasti nykypäivinä etenkin suurten pakolaisvirtojen vuoksi.  Mietitäänpä kulttuureita maailmanlaajuisesta kokonaisuudesta pienempiin mittakaavoihin. Meillä Suomessa on hyvin erilaisia maakuntia ja ihmisryhmiä jo ihan omasta takaa; hämäläiset, etelä- ja pohjois-karjalaiset, kymenlaaksolaiset, uudenmaanlaiset, varsinais-suomalaiset, lappilaiset, etelä- ja pohjois-pohjanmaanlaiset sekä savolaiset. Samoin kotikaupunkiamme Lahtea on uusasuttanut karjalaisevakot sodan aikana sekä 1970 –luvulla työn perässä muuttaneet itä-suomalaiset.

Myös kaupungin sisällä on omat kulttuurinsa ja stereotypiansa

Lahdessa on myös selkeät ominaispiirteet eri kaupunginosissa asuvilla, kuten mm. Jalkaranta on mielletty varakkaiden asuinalueeksi, Liipola työttömien sekä sosiaaliavun varassa olevien asuinalueeksi, Metsäkangas bensalenkkareiden ja Karisto nousukkaiden asuinseuduksi.  Nämä mielleyhtymät ovat onneksi vuosien varrella jonkin verran lientyneet, mutta toki meillä ”vanhoilla lahtelaisilla” asenteet eri alueita kohtaan nakottaa vankasti mielessä. Monille aiheutti negatiivisia sydämen tykytyksiä Nastolan liittyminen Lahteen, ikään kuin lahtelaiset olisivat jotenkin erityisempää ihmistyyppiä kuin nastolalaiset. Mielenkiinnolla kyselen ihmisiltä usein, että kuka on alkuperäinen lahtelainen ja jos joku ei ole, niin mitä sitten!

Itse olen Lahdessa syntynyt, rajakarjalaisen isän ja hämeenkoskelaisen äidin siunattuna rakkauden hedelmänä. Kotona puhuttiin ja letkauteltiin niin hämäläistä kuin karjalaista murretta ja sanontoja. Eikös se ole vaan kielellistä ja kulttuurista rikkautta? Näin olen sen ainakin itse kokenut ja sen omaksunut. Isä puhui etenkin omien sukulaistensa kanssa karjalaa sekä äiti hämäläisittäin. Siinä samalla me lapset opittiin kasvamaan kahden erilaisen kulttuuriin kehdossa.

Kulttuurien kalinaa

Elämäni ensimmäisen kotimaisen kulttuurishokin koin 80-luvulla, kun silloinen poikaystäväni ja nykyinen puolisoni, vei minut tapaamaan Lahdessa asuvia vanhempiaan. Koko perhe oli muuttanut Pohjois-Karjalan Lieksasta Lahteen 70-luvulla varman työpaikan perässä. Minut esiteltiin tulevalle anopille ja appiukolle. Olin järkyttynyt, kun en ymmärtänyt sanaakaan heidän yhteisestä keskustelustaan. En ollut koskaan kuullut pohjois-karjalaista murretta, joka on kuulkaa melkoinen sekoitus karjalaista ja savolaista puhetta. Hämmentävän vierailun päätteeksi olin varma, että seurustelukumppanini oli teeskennellyt ymmärtäessään keskustelun kulun vanhempiensa kanssa.

Nyt näiden pohjois-karjalaisen kanssa eletyn kolmenkymmenen vuoden aikana olen tehnyt lukuisia havaintoja hämäläisten, hämäläiskarjalaisten ja pohjois-karjalaisten rotujen ominaispiirteistä. Itseni koen perineeni enemmän isäni karjalaisia piirteitä kuin äitini hämäläisiä ominaisuuksia. Seuraavaksi muutama esimerkki lahtelaisen ja lieksalaisen kommunikoinnin eroavaisuuksista.

Muutama esimerkki

Rakas ystäväni muutti nuorena Lieksasta Lahteen opiskelemaan. Häntä jännitti ison kaupungin ympyrät eikä hänellä ollut juurikaan valmista ystävä- tai läheisverkostoa ennestään kaupungissamme. Nuorella opiskelijalla oli tuunailtu nahkatakki. Sellainen villevalo-tyyppinen takki, joka oli pitkästä mallista itse lyhennetty muodikkaammaksi versioksi. Opiskelukaveri oli kehunut ystäväni takkia: ”Onpa sulla hyvännäköinen toi rotsi. ” Lieksalainen ystäväni kertoi myöhemmin, että koko kouluajan (kolme vuotta) hän oli miettinyt, että vittuiliko se opiskelukaveri siitä takista… Eli pohjois-karjalaisen on hyvin vaikea ottaa minkäänlaista henkilökohtaista kohteliaisuutta nielemättä vastaan.

Kun tapaat vuosien päästä entisen naapurin tai vanhan ystävän, niin lahtelaisena yleensä tervehditään: ”Hei! Pitkästä aikaa. Mitä sulle kuuluu?” Näinhän se ei tietenkään mene Lieksassa. Kun rakensimme Lieksaan uutta taloa, saimme paljon apuja naapureilta talkootöissä. Paikalle saapui hirrenkantohommiin myös Koposen Jaska, jota minä en ollut tavannut koskaan ja puolisokin monta vuotta sitten. Puoliso tervehti: ”No terve Jaska! Ei ollakaan nähty aikoihin!” Jaska: ”Taitaa tulla sae.”

Vaikka hämäläiset ovat kovia jahkailemaan, niin mikään ei vedä vertoja pohjois-karjalaiselle tuumimiselle. Kun täällä sanotaan, että nythän on hyvä sää ajaa nurmikko ja ryhdytään hetken vetkuttelun päästä toimeen, niin Lieksassa keskustelua heinän niittämisestä käydään jokseenkin tähän tapaan:

Tyyppi 1: Tänään voisi olla poutaa, niin voisi ajaa tuon heinän.
Tyyppi 2: Vaan eipä sitä tiiä, kun puolilta päivin taitaa tulla sae. Näkkyy tuolla jo saepilviä eteläisellä taivaalla.
Tyyppi 1: Niin, no mistäköhän suunnasta se mahtaa tuulla?
Tyyppi 2: Kyllä se tuolta etelän suunnasta tuulee.

TAUKO

Tyyppi 2: Vaan jos nyt heti alkaa niittämään, niin ehkä kerkee yläpihan ennen saetta?
Tyyppi 1: Vaan pittää tarkistaa onko tuossa siimaleikkurissa polttoainetta.
Tyyppi 2: Jos sinulla ei ole löpöä, niin mulla saattaa olla.
Tyyppi 1: TARKISTAA POLTTOAINETILANTEEN. (Ei ole bensaa koneessa.)
Tyyppi 2: Lähetään meiltä hakemaan.

LÄHTEVÄT KILOMETRIN PÄÄHÄN NAAPURIIN PERÄKANAA TALLUSTAEN (toim. Huom. EI KIIREELLÄ)
REILUN TUNNIN PÄÄSTÄ HENKILÖT SAAPUVAT BENSAKANISTERIN KANSSA.

TYYPPI 1: Minun pitää varmaan laittaa sitä vahvempaa siimaa, kun näyttää heinikko niin paljon kasvaneen.
Tyyppi 2: Niin se varmaan kannattaa laittaa se vahvempi siima. Tuo horsmikko on aika hankala ajaa sillä ohuemmalla siimalla.

VAIHDETAAN SIIMA.

Tyyppi 1: Mites tää kone ei nyt lähde käyntiin?
Tyyppi 2: Mun siimaleikkurissa on joskus sama ongelma.

TUSAAMISTA, TEORISOINTIA JA TUUMAILUA.

Alkaa satamaan.

Autokaupoilla

Yksi erikoisempia kokemuksiani oli käydä autokaupoilla Lieksassa. Pari vuotta sitten kesällä ajoimme kolarin sinne ajellessa ja automme meni lunastukseen. Alun perin lieksalaisen kaverin kanssa lähdettiin kahdestaan erääseen autokorjaamoon, jossa tiedettiin myös myytävän käytettyjä autoja. Korjaamon omistavat isä sekä hänen poikansa, ja poikaan olinkin aiemmin vuosia sitten tutustunut ystävän kautta. Saavuttaessa paikan päälle, isä ja poika tusasivat korjaamon sisätiloissa jonkun kaapelirullan kimpussa yksissä tuumin. Kaverini siinä kysäisi, että onko teillä minkälaisia autoja myynnissä? Kumpikaan paikan omistajista ei nostanut edes katsettaan työn alla olevasta rullasta.

Isä: ”Onhan noi kaksi autoa myynnissä, se musta Ooppeli ja punanen Pösö.”
Minä: ”Me oltaisiin kiinnostuneita tuosta mustasta Ooppelista?”
Edelleen korjaamon omistajista kumpikaan ei nosta katsettaan meihin päin:
”Vaan en minä taija sitä Ooppelia myydä. Oon sillä nyt ite ajellu.”

Hämmentyneenä kaverin kanssa seisoa toljotimme paikoillamme. Seurasi järjettömän vaivautuneet minuutit syvää ja kiusallista hiljaisuutta.

Minä: ”Jos me kuitenkin mun miehen kanssa tullaan vaikka huomenna katsomaan vielä tota Ooppelia?”

Ei vastausta vaan kaapelirullan kieputtaminen jatkui. Lähdettiin siitä kaverin kanssa ja huudeltiin heipat. Ei vastausta. Kun olimme muutaman sadan metrin päästä, purskahdimme järjettömään nauruun ja samalla pohdittiin olimmeko kenties olleet piilokamerassa. Tarina päättyi loppupeleissä kuitenkin osaltamme ihan hyvin, eli seuraavana päivänä tehtiin mieheni kanssa kaupat siitä mustasta Ooppelista.

Rakkaalla lapsella on monta lempinimeä

Lahtelaisena annamme kavereille lempinimiä, kuten mm. Risto on Ripa, Antti on Ana, Ritva on Ritu ja Pertti on Pera. Lieksan seudulla lempinimet ovat siis jotain aivan muuta ja jokaisella nimellä on suurempi merkityksensä. Lieksan kaupungin ”tunnetuimmat” kadunmiehet ovat olleet nimeltään Punapiä-Kettunen ja Ruskkee-Risto johtuen ilmeisen päivittyneistä kuontaloista. Hampaaton kuuluisuus Pielisentiellä oli Ientulleus-Pentti. Tyrjästä kotoisin oleva juhlien häirikkö oli tietenkin Tyrjän Retku. Puolisoni oli viime kesänä naapurin kanssa käynyt Lieksassa kaupassa. Sieltä pois lähtiessä naapuri oli tiedottanut miehelleni, että heitä palvellut kassaneiti oli Pillu-Veikon tytär. Pillu-Veikolla on ollut tapana kertoa härskejä juttuja, josta moinen liikanimi. Okei!

Samanlaisuuksina voisi mainita hiljaiset kylätiet. Heinäkuisena lauantaina kävelin Lieksan pääväylän, Pieleisentien, päästä päähän eikä yhtään ainutta kävelijää tullut vastaan. Sama efekti voi kyllä sattua Lahdessa Aleksilla. Autoilijat ovat Lieksassa kohteliaita ja siellä pysähdytään aina suojatielle. Lahdessahan näin tapahtuu ani harvoin, vaan joudut henkeäsi uhmaamalla puikkelehtimaan niin kävellen kuin pyöräillen etenkin keskustan alueella. Kuvasin pienen videopätkän Lieksassa, kun käyskentelin raittia sekä kehuskelin paikallisten autoilijoiden käyttäytymistä, niin eikös silloin auto meinannut kaahata päältäni. Ukko oli taatusti ulkopaikkakuntalainen!

Ympäristö luo kulttuurinsa

Osaltaan lieksalaisen ja lahtelaisen kulttuurin erilaisuuteen vaikuttavat tietenkin maantieteelliset eroavaisuudet. Meillä täällä Lahdessa on kutakuinkin hyvin lyhyet välimatkat kaupoille, naapuriin, virastoihin ja työpaikoille. Lieksassa erityisesti hieman keskustasta syrjemmällä ovat välimatkat aikamoisia. Meidän asuinpaikassamme asuu yksi naapuri vajaan kilometrin päässä ja seuraavan naapuritilan luokse on kolme kilometriä. Lähimpään kauppaan on 30 kilometriä ja lapsiystävälliselle uimarannalle on matkaa 25 kilometriä. Voi vaan kuvitella, millainen shokki oli aikoinaan nuorelle lahtipimulle viettää ensimmäiset kesänsä sananmukaisesti KORVESSA. Itku pääsi monta kertaa etenkin siihen aikaan kun kaikki kolme lastamme olivat pieniä. Nyt myöhemmin ajateltuna koen, että on ollut hienoa viettää kesäajat oikeasti luonnon helmassa vailla kaupunkielämän houkutuksia. Aikuiset lapsemme arvostavat suuresti sitä, että ovat puoliksi lieksalaisia ja puoliksi lahtelaisia. Lieksan kakkosasunto on meille kaikille edelleen kovin rakas paikka.

Saunominen kesällä rantasaunassa on aina huumaava kokemus. Luonto on kaunis niin koto-Lahdessa kuin Lieksan saloilla. Hiljaisuudestakin olen oppinut nauttimaan vuosien lieksalaisuuteen kouluttautumisen myötä. Saunapolku alalammelle on pitkä, mutta erityisen viehättävä. Siellä saloilla ajatuksille sekä unelmoinnille on aikaa ja tilaa. Naapurin kanssa keskusteluissa ollaan päästy universaalisille tasoille. Se että meidän saunalampeen on 50-luvulla pudonnut meteoriitti ja hänen luonaan on vieraillut kolme avaruusoliota, kirvoittaa joka kerta yhä uskomattomampia keskusteluita. Uskon, että luonnon keskellä asuvilla ihmisillä on välittömämpi suhde luontoon ja henkiseen herkkyyteen, kuin meillä kaupunkilaisilla. Naapurissa on vieraillut pari vuotta sitten myös legendaarisen punakoneen hyökkäysketju, Mihailov, Petrov ja Harlamov. Tulivat muiniksina tupaan kahville.

Toisen satu voi olla toisen tosi.